RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 14.11.2022/Pykälä 60
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokemäen kaupungin tuloveroprosentin vahvistaminen vuodelle 2023
KH 10.10.2022 § 228
Kuntalain 111 §:n mukaisesti valtuusto päättää kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Verotusmenettelystä annetun lain 91. a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa tuloveroprosentin suuruus Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisvastuu ja siten niiden kustannukset siirretään kunnilta hyvinvointialueille vuodesta 2023 lukien. Tämän takia kuntien tuloja siirretään valtiolle, joka rahoittaa hyvinvointialueiden toimintaa. Merkittävä osa tulojen siirtoa tehdään kunnallisveron kautta. Ansiotuloverotukseen tehtävät muutokset toteutetaan niin, että niillä on mahdollisimman vähän vaikutusta verovelvollisten verotuksen tasoon. Tämän johdosta kaikkien manner-Suomen kuntien tuloveroprosentteja alennetaan 12,64 prosenttiyksikköä. (Laki sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 55 §:n muuttamisesta; 8.7.2022/703)
Verotusmenettelystä annetun lain 91 b § (29.6.2021/624) kunnan tuloveroprosentin ilmoittamiseen liittyvät tilapäiset säännökset
"Poiketen siitä, mitä 91 a §:ssä säädetään, kunta ilmoittaa vuodelle 2023 tuloveroprosentin prosenttiyksikön sadasosan tarkkuudella. Jos kunta ei ole ilmoittanut vuoden 2023 tuloveroprosenttia 91 a §:n 1 momentissa säädettynä aikana taikka Verohallinnon myöntämässä myöhemmässä määräajassa tai kunnan ilmoittama tuloveroprosentti poikkeaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (616/2021) 55 §:ssä säädetystä, verotuksessa voidaan noudattaa vuoden 2022 tuloveroprosenttia vähennettynä 12,64 prosenttiyksiköllä. (8.7.2022/703")
Kokemäen kaupungin vuoden 2022 tuloveroprosentti on 21,75.
Lisätietoja antaa Talousjohtaja Tauno Mäkinen, puh. 040 488 6120.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää vahvistaa vuoden 2023 tuloveroprosentiksi 9,11.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää vahvistaa vuoden 2023 tuloveroprosentiksi 9,11.
KV 14.11.2022 § 60
296/02.03.01.00/2022
Lisätietoja antaa talousjohtaja Tauno Mäkinen, puh. 040 488 6120.
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää vahvistaa vuoden 2023 tuloveroprosentiksi 9,11.
Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen päätösesityksen yksimielisesti.
_____________________
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |