Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokemäen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 79



 

Vastauksen antaminen valtuustoaloitteeseen koskien koulujen palo- ja pelastusturvallisuutta

 

 

 

 

Shlk 15.11.2022 § 109 

Kaupunginvaltuuston kokouksessa 16.5.2022  Kokemäen Perussuomalaisten valtuustoryhmä jätti valtuustoaloitteen koskien koulujen palo- ja pelastusturvallisuutta. Kaupunginhallitus  on päättänyt 23.5.2022 § 143 lähettää valtuustoaloitteen sivistys- ja hyvinvointilautakunnalle valmisteltavaksi.

 

Kaikkien koulujen on laadittava pelastussuunnitelma pelastuslain 15 § ja valtioneuvoston asetuksen pelastustoimesta mukaisesti. Kaikki koulut ovat laatineet lakisääteisen suunnitelman.

 

Koulun rehtori johtaa ennaltaehkäisevää palontorjunta-, ensiapu- ja pelastustoimintaa ja sen kehittämistä, ja vastaa siitä, että suunnitelma käydään henkilöstön kanssa lukuvuosittain läpi ja että siihen tehdään tarvittavat muutokset. Koulut harjoittelevat pelastussuunnitelman mukaan poistumistilanteita lukuvuosittain ja henkilöstöä koulutetaan niin alkusammutukseen kuin ensiaputaitoihinkin liittyen.

 

Vuosittaisen päivitysrutiinin lisäksi suunnitelma käydaan läpi Satakunnan pelastuslaitoksen palomestarin toimesta vuosittain. Pelastuslaitos toimiitarkistuskäynnin koollekutsujana. Tarkastus sisältää rehtorin kanssa tehtävän turvallisuuskävelyn, jossa käydään läpi rakennusten kriittiset paikat pelastautumiseen liittyen. Kokemäellä kaikkien koulujen pelastussuunnitelmat on käyty läpi vuoden 2021 aikana.

 

Pelastussuunnitelman mukaan kiinteistöhoitajat vastaavat alkusammutusvälineiden kunnosta ja oikeasta sijainnista. Aloitteen jättämisen jälkeen alkusammutuvälineet on käyty läpi ja niihin on tehty tarvittavat korjaustoimenpiteet.

 

Lisätietoja  vt. sivistysjohtaja Juha-Pekka Pihlman, puh. 040 487 7104

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Leena Aalto-Setälä

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää ilmoittaa vastauksena valtuustoaloitteeseen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kokemäen koulut kokevat ennaltaehkäisevän palontorjunta, ensiapu- ja pelastustoiminnan tarkeäksi osaksi koulun perustoimintaa. Toimintaa ylläpidetään ja kehitetään jatkuvasti. Valtuustoaloitteessa esiin nostetut yksittäiset puutteet on tarkistettu ja kuntoon saatettu.

 

ätös Sivistys- ja hyvinvointilautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

KH 21.11.2022 § 271 

 

Lisätietoja antaa vt. sivistysjohtaja Juha-Pekka Pihlman, puh. 040 487 7104

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. merkitä tiedoksi sivistys- ja hyvinvointilautakunnan vastauksen valtuustoaloitteeseen koskien koulujen palo- ja pelastusturvallisuutta;

2. esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi sivistys- ja hyvinvointilautakunnan vastauksen valtuustoaloitteeseen koskien koulujen palo- ja pelastusturvallisuutta;

3. esittää kaupunginvaltuustolle, että se toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti

1. merkitä tiedoksi sivistys- ja hyvinvointilautakunnan vastauksen valtuustoaloitteeseen koskien koulujen palo- ja pelastusturvallisuutta;

2. esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi sivistys- ja hyvinvointilautakunnan vastauksen valtuustoaloitteeseen koskien koulujen palo- ja pelastusturvallisuutta;

3. esittää kaupunginvaltuustolle, että se toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

 

 

KV 12.12.2022 § 79  

194/09.05.00/2022  

 

Lisätietoja antaa vt. sivistysjohtaja Juha-Pekka Pihlman, puh. 040 487 7104.

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää

1. merkitä tiedoksi sivistys- ja hyvinvointilautakunnan vastauksen valtuustoaloitteeseen koskien koulujen palo- ja pelastusturvallisuutta;

2. todeta valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupuginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen päätösesityksen yksimielisesti.

 

_____________________

Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet