RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 73
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2022 talousarvion muuttaminen; verotulot
KH 28.11.2022 § 281
Kokemäen kaupungin vuoden 2022 talousarviossa verotuloja on arvioitu kertyvän seuraavasti:
- Kunnallisvero 23,100 M€
- Yhteisövero 1,300 M€
- Kiinteistövero 2,550 M€
Yhteensä 26,950 M€
Lokakuun tilanteen mukaan verokertymä on kunnallisveron ja kiinteistöveron osalta suunnitelman mukainen. Yhteisöveron kertymä on sen sijaan ollut huomattavasti budjetoitua parempi ja yhteisöverotuloja kertynee noin 1,8 - 1,9 M€.
Yhteisöveron eli yritysten maksaman tuloveron määrä on kasvanut valtakunnallisesti. Kasvu perustuu yritysten parantuneeseen taloudelliseen tilanteeseen. Vuonna 2020 maksettavan yhteisöveron määrä oli koko maan tasolla 5,5 mrd. euroa ja vuoden 2022 vastaava luvun arvioidaan olevan 7,7 mrd. euroa.
Yhteisöverot tilitetään kunnille jako-osuuksien mukaan. Vuoden 2022 jako-osuudet perustuvat kokemäkeläisyritysten vuosien 2019 ja 2020 suhteelliseen osuuteen koko maan yritysten tulokseen verrattuna.
Jako-osuutta tarkistetaan vuosittain. Kuntakohtaiset lopulliset yhteisöveron jako-osuudet verovuodelle 2023 vahvistuvat ensi vuoden alussa, kun ne tammikuun verontilityksissä otetaan käyttöön. Tämänhetkisen ennakkotiedon mukaan Kokemäen kaupungin jako-osuus vuodelle 2023 laskisi noin 13 %. Kokemäen kaupungin vuoden 2023 jako-osuus pohjautuu kokemäkeläisyritysten vuosien 2020 ja 2021 suhteelliseen osuuteen koko maan yritysten tulokseen verrattuna
Kuntalain 110 § mukaan valtuusto hyväksyy talousarvion. Talousarvioon tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Tämä toimivalta valtuustolla on, vaikka sitä ei ole laissa mainittu. Kaupungin hallintosäännön 89 §:n mukaan talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana. Talousarviovuoden jälkeen talousarvion muutoksia voidaan käsitellä vain poikkeustapauksissa.
Lisätietoja antaa Talousjohtaja Tauno Mäkinen, puh. 040 488 6120.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää muuttaa vuoden 2022 talousarviota siten, että yhteisöverotuloarviota muutetaan 1 300 000 eurosta 1 900 000 miljoonaan euroon.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää muuttaa vuoden 2022 talousarviota siten, että yhteisöverotuloarviota muutetaan 1 300 000 eurosta 1 900 000 miljoonaan euroon.
KV 12.12.2022 § 73
3/02.02.00/2022
Lisätietoja antaa Talousjohtaja Tauno Mäkinen, puh. 040 488 6120.
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää muuttaa vuoden 2022 talousarviota siten, että yhteisöverotuloarviota muutetaan 1 300 000 eurosta 1 900 000 euroon.
Päätös Kaupuginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen päätösesityksen yksimielisesti.
_____________________
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |