RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 07.02.2022/Pykälä 12
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hallintosäännön mukainen luettelo valmistelussa olevista valtuutettujen tekemistä aloitteista
KH 31.01.2022 § 28
Hallintosäännön 139 § mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle.
Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginvaltuusto voi päättää, että aloitteissa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.
Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä kaupunginvaltuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita kaupunginvaltuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Kaupunginvaltuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.
Seuraavat vielä valmistelussa olevat valtuustoaloitteet on jätetty vuoden 2021 aikana:
Kaupunginvaltuuston kokous 25.1.2021
- Vasemmistoliiton valtuustoryhmän valtuustoaloite koskien Kauvatsan alueen palvelujen parantamista. Kaupunginhallitus päätti 1.2.2021 § 36 lähettää valtuustoaloitteen kaupunginjohtajan valmisteltavaksi
Tämä aloite käsitellään omana asiakohtanaan kaupunginhallituksen kokouksessa 31.1.2022.
Kaupunginvaltuuston kokous 10.5.2021
- Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite koskien Tulkkilan päiväkodilta vapautuvien tilojen sopivuuden selvittämistä yrittäjien ja etätyötä tekevien toimistotiloiksi. Kaupunginhallitus päätti 24.5.2021 § 157 lähettää valtuustoaloitteen hallinto-osaston valmisteltavaksi.
Tämä aloite on edelleen valmistelussa. Käsitellään kevään 2022 aikana. Asiaa on valmisteltu viranhaltijavalmisteluna.
Kaupunginvaltuuston kokous 8.11.2021
- Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite koskien eläkeläisten maksuttomia uimahallikäyntejä. Kaupunginhallitus päätti 15.11.2021 § 339 lähettää valtuustoaloitteen sivistys- ja hyvinvointilautakunnan valmisteltavaksi.
Tämä aloite on edelleen valmistelussa. Käsitellään kevään 2022 aikana. Asiaa on valmisteltu viranhaltijavalmisteluna.
- 19 valtuutetun valtuustoaloite koskien liikunta- ja elintapaneuvonnan resurssin lisäämistä. Kaupunginhallitus päätti 15.11.2021 § 340 lähettää valtuustoaloitteen sivistys- ja hyvinvointilautakunnan valmisteltavaksi.
Tämä aloite käsitellään omana asiakohtanaan kaupunginhallituksen kokouksessa 31.1.2022.
Kaupunginvaltuuston kokous 13.12.2021
- 15 valtuutetun valtuustoaloite koskien Kokemäen kirjaston aukiolojen laajentamista. Kaupunginhallitus päätti 20.12.2021 § 375 lähettää valtuustoaloitteen sivistys- ja hyvinvointilautakunnan valmisteltavaksi.
Tämä aloite on edelleen valmistelussa. Käsitellään kevään 2022 aikana. Asiaa on valmisteltu viranhaltijavalmisteluna.
Kaupunginvaltuuston kokous 13.12.2021
- Keskustan ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmien valtuustoaloite koskien tunne- ja turvataitojen ottamista osaksi varhaiskasvatusta ja opinpolkua toisen asteen koulutukseen asti. Kaupunginhallitus päätti 20.12.2021 § 376 lähettää valtuustoaloitteen sivistys- ja hyvinvointilautakunnan valmisteltavaksi.
Tämä aloite on edelleen valmistelussa. Käsitellään kevään 2022 aikana. Asiaa on valmisteltu viranhaltijavalmisteluna.
Lisätietoja antaa hallintojohtaja Essi Piirojärvi, puh. 040 488 6101.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee vuonna 2021 jätetyt ja vielä valmistelussa olevat valtuustoaloitteet tiedoksi.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee vuonna 2021 jätetyt ja vielä valmistelussa olevat valtuustoaloitteet tiedoksi.
KV 07.02.2022 § 12
64/12.00.00/2022
Lisätietoja antaa hallintojohtaja Essi Piirojärvi, puh. 040 488 6101.
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee vuonna 2021 jätetyt ja vielä valmistelussa olevat valtuustoaloitteet tiedoksi.
Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen päätösesityksen yksimielisesti.
_____________________
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |