RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 07.02.2022/Pykälä 3
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Satakuntaliiton perussopimuksen muuttaminen
KV 07.02.2022 § 3
52/00.04.01/2022
KH 20.12.2021 § 369 Satakuntaliiton perussopimus on jäsenkuntien välinen sopimus, jossa määritellään keskeisistä kuntayhtymän toimintaan ja hallintoon liittyvistä asioista. Perussopimusta voidaan kuntalain 57 § mukaan muuttaa, jos vähintään kaksi kolmannesta jäsenkunnista sitä kannattaa ja niiden asukasluku on vähintään puolet kaikkien jäsenkuntien yhteenlasketusta asukasluvusta. Muutos tulee voimaan kun em. päätökset jäsenkunnissa on tehty. Perussopimuksen muutos annetaan tiedoksi maakuntavaltuustolle.
Perussopimuksen muutosesitykset on esitetty oheisessa liitteessä. Osa muutoksista on teknisiä, kuten Honkajoen poistaminen jäsenkuntien luettelosta. Osassa muutetaan perussopimuksen teksti vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä. Valtuuston päätösvaltaisuutta koskeva pykälä muutetaan kuntalain mukaiseksi niin, että valtuusto on päätösvaltainen, kun kaksi kolmasosaa jäsenistä on läsnä kokouksessa. Lisäksi poistetaan 20 §, jossa on määritelty Satakunta ja Varsinais-Suomi yhteistoiminta-alueeksi. Tämä määräys on poistettu aluekehityslaista (7/2014).
Toiminnallisesti suurin muutos koskee edustajainkokouksen koolle kutsumista ja maakuntavaltuuston valintaa. Nykyisessä perussopimuksessa edustajainkokouksen koolle kutsumisen määräajat ovat varsin pitkiä ja koolle kutsumisen ajankohdan määrittely on nykyiseen kuntavaalien aikatauluun nähden virheellinen. Edustajainkokouksen kokouskutsun määräaikaa esitetään lyhennettäväksi kolmesta kuukaudesta kuukauteen ja jäsenten nimeämisen aikarajaa kuukaudesta 14. päivään.
Satakuntaliiton maakuntahallitus pyytää jäsenkuntia tekemään päätökset perussopimuksen muutosten hyväksymisestä 31.1.2022 mennessä.
Lisätietoja antaa hallintojohtaja Essi Piirojärvi, puh. 040 488 6101.
Kaupunginjohtajan päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää hyväksyä Satakuntaliiton perussopimuksen liitteenä olevan luonnoksen mukaisesti.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää hyväksyä Satakuntaliiton perussopimuksen liitteenä olevan luonnoksen mukaisesti.
_____________
KV 07.02.2022 § 3
52/00.04.01/2022
Lisätietoja antaa hallintojohtaja Essi Piirojärvi, puh. 040 488 6101.
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää hyväksyä Satakuntaliiton perussopimuksen liitteenä olevan luonnoksen mukaisesti.
Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen päätösesityksen yksimielisesti.
_____________________
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |