Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokemäen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 07.03.2022/Pykälä 25


Valtuustoaloite hiihtolatujen turvaamiseksi

 

Aloitteiden jättäminen

 

KV 07.03.2022 § 25  

120/12.04.01/2022 

Hallintosäännön 139 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle.

Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteissa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteita, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

Lisätietoja antaa  hallintojohtaja Essi Piirojärvi, puh. 040 488 6101.

 

Päätös Pasi Rännäli jätti 10 valtuutetun (Rännäli, Anttila, Elomaa, Haapanen, Tuomikorpi, Oksanen, Huhtanen, Seppälä, Kuhlman ja Lahtinen) jättämän valtuustoaloitteen hiihtolatujen turvaamiseksi.

 

_____________________

Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet