Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokemäen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 07.03.2022/Pykälä 21


 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan varajäsenen vaalikelpoisuuden menetys ja uuden varajäsenen vaali

 

 

 

KH 14.02.2022 § 42 

 

Kaupunginvaltuusto on 16.8.2021 § 63 asettanut sivistys- ja hyvinvointilautakunnan valtuustokaudeksi 2021-2025.

 

Tia-Maaria Kukkonen on Kuntalain () 78 §:n mukaisesti menettänyt vaalikelpoisuutensa. Tämän johdosta tulee hänen luottamustoimensa Kokemäen kaupungin sivistys- ja hyvinvointilautakunnassa katsoa päättyneeksi paikkakunnalta poismuuton takia. Kukkonen toimii sivistys- ja hyvinvointilautakunnan varajäsenenä.

 

Eron myöntämisestä päättää se toimielin, jonka valittava luottamushenkilö on.

 

Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:

 

1)      jonka kotikunta kyseinen kunta on;

2)      jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan;

3)      jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.

 

Edelleen kuntalain 74 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

 

1)      asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;

2)      henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

3)      henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

 Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset. Kun­nal­lis­ten toimielinten valintaa koskevan tasa-arvolain 4 a §:n mukaan kun­nal­li­sis­sa sekä kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ot­ta­mat­ta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vä­hin­tään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 

Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Essi Piirojärvi, puh. 040 488 6101. 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se

1. toteaa Tia-Maaria Kukkosen luottamustoimen Kokemäen kaupungin sivistys- ja hyvinvointilautakunnan varajäsenenä päättyneeksi vaalikelpoisuuden menetyksen johdosta;

2. päättää valita vaalilla sivistys- ja hyvinvointilautakuntaan uuden varajäsenen Tia-Maaria Kukkosen tilalle.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se

1. toteaa Tia-Maaria Kukkosen luottamustoimen Kokemäen kaupungin sivistys- ja hyvinvointilautakunnan varajäsenenä päättyneeksi vaalikelpoisuuden menetyksen johdosta;

2. päättää valita vaalilla sivistys- ja hyvinvointilautakuntaan uuden varajäsenen Tia-Maaria Kukkosen tilalle.

 

 _______________

 

KV 07.03.2022 § 21  

79/00.00.01.03/2022  

 

Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Essi Piirojärvi, puh. 040 488 6101.

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se

1. toteaa Tia-Maaria Kukkosen luottamustoimen Kokemäen kaupungin sivistys- ja hyvinvointilautakunnan varajäsenenä päättyneeksi vaalikelpoisuuden menetyksen johdosta;

2. päättää valita vaalilla sivistys- ja hyvinvointilautakuntaan uuden varajäsenen Tia-Maaria Kukkosen tilalle.

 

Käsittely Valtuutettu Ari Prinkkala esitti, että Tia-Maaria Kukkosen tilalle sivistys- ja hyvinvointilautakuntaan varajäseneksi valitaan Aapo Kivenmaa.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti

1. todeta Tia-Maaria Kukkosen luottamustoimen Kokemäen kaupungin sivistys- ja hyvinvointilautakunnan varajäsenenä päättyneeksi vaalikelpoisuuden menetyksen johdosta;

2. valita vaalilla sivistys- ja hyvinvointilautakuntaan uudeksi varajäseneksi Aapo Kivenmaan Tia-Maaria Kukkosen tilalle.

 

_____________________

Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet