Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokemäen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.05.2022/Pykälä 40


Valtuustoaloite

 

 

Aloitteiden jättäminen

 

KV 16.05.2022 § 40    Sp-peruste

Hallintosäännön 139 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite an-netaan puheenjohtajalle.

Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteissa tarkoitetun asian val-mistelusta käydään lähetekeskustelu.

Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhal-litukselle lähetetyistä aloitteita, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toi-menpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloit-teista on käsitelty loppuun.

Päätös Perussuomalaisten valtuustoryhmä jätti viiden valtuutetun allekirjoittaman aloitteen palo- ja pelastusturvallisuudesta.

______________________

Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet