Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokemäen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 10

Valtuustoaloite koskien Kokemäki-neuleen suunnittelukilpailua

KH 21.11.2022 § 273 

Kaupunginvaltuuston kokouksessa 14.11.2022 § 69 jätettiin 24 valtuutetun ja 3 varavaltuutetun allekirjoittama valtuustoaloite, jossa esitettiin Kokemäki-aiheisen neulekilpailun järjestämistä kaupunkilaisille.

Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Essi Piirojärvi, puh. 040 488 6101.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen elinvoimalautakunnan valmisteltavaksi.

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.

Evl 10.01.2023 § 7 

Kokemäen kaupunki avaa suunnittelukilpailun Kokemäen omasta nimikkoneuleesta. Neule voi olla esimerkiksi villapaita, pipo, huivi, sukat tms. Aihe on vapaa, mutta sen tulee kuvata Kokemäkeä tai liittyä Kokemäkeen jollakin tapaa.

Kilpailuaikaa on 31.3.2023 asti. Kilpailuneule neuleohjeineen, sen nimi ja tekijän nimi sekä yhteystiedot voi toimittaa kaupunginvirastolle osoitteeseen Tulkkilantie 2, Kokemäki.

Kilpailun esikarsinnan suorittavana raatina toimii elinvoimalautakunta, joka valitsee lähetetyistä neuleista viisi äänestykseen pääsevää neuletta. Kuntalaisille järjestetään äänestys sekä verkossa että kaupungin kirjastolla 13.4.2023-30.4.2023, jolla välillä kuntalaiset voivat käydä äänestämässä voittajaa.

Voittaja saa 300€:n arvoisen lahjakortin paikalliseen liikkeeseen. Kaikki osallistujat palkitaan Kokemäki-aiheisella tuotteella.

Kilpailun järjestäjällä on oikeus julkaista voittajaneuleiden ohjeet valokuvineen sekä suunnittelijan nimi. Mallioikeudet säilyvät suunnittelijoilla, mutta Kokemäen kaupungilla saa luvan julkaista neuleohjeet ja mallikuvat kokemaki.fi-sivustolla ja Kokemäen kaupungin somekanavissa.

Kilpailutyöt voidaan tekijöiden suostumuksella luovuttaa hyväntekeväisyyteen paikallisten lasten ja ikäihmisten iloksi.

Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Essi Piirojärvi, puh. 040 488 6101.

Esittelijä Hallintojohtaja Essi Piirojärvi

Päätösehdotus Elinvoimalautakunta päättää hyväksyä Kokemäki-neuleen suunnittelukilpailun toteuttamisen edellä esitetyn mukaisesti. Elinvoimalautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se esittää edelleen valtuustolle valtuustoaloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös Lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. 

KH 16.01.2023 § 18 

Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Essi Piirojärvi, puh. 040 488 6101.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. merkitä tiedoksi elinvoimalautakunnan selvityksen vastauksena valtuustoaloitteeseen koskien Kokemäki-neuleen suunnittelukilpailua;

2. esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi elinvoimalautakunnan selvityksen vastauksena valtuustoaloitteeseen koskien Kokemäki-neuleen suunnittelukilpailua;

3. esittää kaupunginvaltuustolle, että se toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös Kaupunginhallitus päätti

KV 06.02.2023 § 10  

324/12.03.03/2022  

Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Essi Piirojärvi, puh. 040 488 6101.

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto

1. merkitsee tiedoksi elinvoimalautakunnan selvityksen vastauksena valtuustoaloitteeseen koskien Kokemäki-neuleen suunnittelukilpailua;

2. toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen päätösesityksen yksimielisesti.

_____________________

Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet