Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokemäen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 11

Sidonnaisuusilmoitukset

196/019/2021

TLK 05.10.2021 § 41

 Kuntalain 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.

Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu tehtäväänsä. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.

Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.

Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvat luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta. Kansallisarkiston päätöksen 30.6.2017 mukaan sidonnaisuusilmoituksien ja sidonnaisuusrekisterien tiedot tulee kuitenkin säilyttää pysyvästi.

Sidonnaisuusilmoitusten pyytäminen asianosaisilta on tehty viranhaltijoiden toimesta. Valtuusto on kokouksessa 16.8.2021 valinnut luottamushenkilöt eri toimielimiin. Aikaa sidonnaisuusilmoitusten jättämiseen on kaksi kuukautta valinnasta.

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta esittää, että sidonnaisuusilmoitukset pyydetään asianomaisilta henkilöiltä niin, että ne ovat tarkastuslautakunnan käytettävissä 16.10.2021.

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ja sidonnaisuusilmoitukset käsitellään tarkastuslautakunnan kokouksessa 19.11.2021.

---------------------------

TLK 19.11.2021 § 48

 Tarkastuslautakunta käy läpi saapuneet sidonnaisuusilmoitukset.

Päätösehdotus

 Tarkastuslautakunta

  • hyväksyy saadut sidonnaisuusilmoitukset
  • saattaa hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi
  • päättää julkaista hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset kaupungin kotisivuilla

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Lisäksi tarkastuslautakunta pyytää, että puuttuvista ilmoituksista lähetetään muistutus.

---------------------------

TLK 16.12.2021 § 55 Tarkastuslautakunta käy läpi saapuneet sidonnaisuusilmoitukset.

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta

-                hyväksyy saadut sidonnaisuusilmoitukset

-                saattaa hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi

-                päättää julkaista hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset kaupungin kotisivuilla

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Lisäksi tarkastuslautakunta pyytää, että puuttuvista ilmoituksista lähetetään taas muistutus.

-------------------------

Tlk 10.02.2022 § 6 

Tarkastuslautakunta käy läpi saapuneet sidonnaisuusilmoitukset

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
- hyväksyy saadut sidonnaisuusilmoitukset
- saattaa hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi
- päättää julkaista hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset kaupungin kotisivuilla

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tarkastuslautakunta pyytää edelleen, että puuttuvista sidonnaisuus-ilmoituksista lähetetään muistutus.

-------------------------------------------

Tlk 16.03.2022 § 13 

Tarkastuslautakunta käy läpi saapuneet sidonnaisuusilmoitukset.

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
- hyväksyy saadut sidonnaisuusilmoitukset
- saattaa hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi
- päättää julkaista hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset kaupungin kotisivuilla

Päätös Tarkastuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

Tarkastuslautakunta pyytää edelleen, että puuttuvista sidonnaisuusilmoituksista lähetetään muistutus.

Tlk 27.04.2022 § 31 

Tarkastuslautakunta käy läpi saapuneet sidonnaisuusilmoitukset.

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
- hyväksyy saadut sidonnaisuusilmoitukset
- saattaa hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi
- päättää julkaista hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset kaupungin kotisivuilla

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 

Tlk 14.12.2022 § 52 

KV 06.02.2023 § 11  

71/00.03.00/2022  

Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Essi Piirojärvi, puh. 040 488 6101.

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto merkitsee tarkastuslautakunnan hyväksymät sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi.

Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi tarkastuslautakunnan päätösesityksen yksimielisesti.

_____________________

Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet