RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.05.2023/Pykälä 20
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Eron myöntäminen Kokemäen kaupunginvaltuuston jäsenyydestä
KH 08.05.2023 § 126
Juhani Oksanen pyytää henkilökohtaisista syistä eroa luottamustehtävistään 1.6.2023 alkaen.
Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle. Syyn pätevyyden arviointi kuuluu sille toimielimelle, jonka valittava luottamushenkilö on. Pätevä syy voi periaatteessa olla mikä tahansa luottamustoimen hoitamista vaikeuttava seikka.
Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka
1) kotikunta kyseinen kunta on;
2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja
3) jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.
Kuntalain 72 §:n mukaan vaalikelpoinen valtuustoon ei ole
1) valtion virkamies, joka hoitaa völittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä
2) kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka toimii kunnanhallituksen tai lautakunnan tehtäväalueen johtavassa tehtävässä tai sellaiseen rinnastettavassa vastuullisessa tehtävässä;
3) kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön;
4) kuntayhtymän jäsenkunnan valtuuston osalta kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön.
Edellä tarkoitetussa palvelussuhteessa oleva on vaalikelpoinen valtuutetuksi, jos palvelussuhde päättyy ennen kuin valtuutettujen toimikausi alkaa.
Lisätietoja antaa talousjohtaja Tauno Mäkinen, puh. 040 488 6120.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se
1. päättää myöntää Juhani Oksaselle eron kaupunginvaltuutetun tehtävästä 1.6.2023 alkaen;
2. toteaa, että Juhani Oksasen tilalle kaupunginvaltuustoon nousee Vasemmistoliiton 1. varavaltuutettu Raisa Juutilainen;
3. toteaa, että Vasemmistoliiton 4. varavaltuutetuksi nousee Mari Ahosmäki.
Käsittely Juhani Oksanen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi (osallisuusjäävi).
Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se
1. päättää myöntää Juhani Oksaselle eron kaupunginvaltuutetun tehtävästä 1.6.2023 alkaen;
2. toteaa, että Juhani Oksasen tilalle kaupunginvaltuustoon nousee Vasemmistoliiton 1. varavaltuutettu Raisa Juutilainen;
3. toteaa, että Vasemmistoliiton 4. varavaltuutetuksi nousee Mari Ahosmäki.
KV 15.05.2023 § 20
16/00.00.01.03/2023
Lisätietoja antaa talousjohtaja Tauno Mäkinen, puh. 040 488 6120.
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto
1. päättää myöntää Juhani Oksaselle eron kaupunginvaltuutetun tehtävästä 1.6.2023 alkaen;
2. toteaa, että Juhani Oksasen tilalle kaupunginvaltuustoon nousee Vasemmistoliiton 1. varavaltuutettu Raisa Juutilainen;
3. toteaa, että Vasemmistoliiton 4. varavaltuutetuksi nousee Mari Ahosmäki.
Käsittely Juhani Oksanen ei ollut paikalla tämän asian käsittelyn aikana. (osallisuusjäävi). Varavaltuutettu Raisa Juutilainen oli paikalla tämän pykälän ajan.
Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen päätösesityksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |