Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokemäen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 30


Arviointikertomus lopputilitys 2023 (ID 204018)

 

 

Keski-Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän arviointikertomus koskien lopputilitystä 22.5.2023

 

Tlk 13.06.2023 § 33 

 

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Lisäksi tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää.

 

Kuntayhtymän arviointikertomus tulee laatia myös vuodelta 2023. Toiminnan arviointi perustuu lähinnä kuntayhtymän purkamisen ja loppuselvityksen laadinnan arviointiin. Vuodelle 2023 ei ole laadittu talousarviota eikä asetettu tavoitteita.

 

Kuntayhtymän tarkastuslautakunta raportoi jäsenkuntien valtuustoille arviointityönsä tuloksista arviointikertomuksessa. Arviointikertomus on erillinen ja itsenäinen asiakirja, jolla lautakunta osoittaa suorittaneensa lakisääteisen arviointitehtävänsä. Arviointikertomus käsitellään jäsenkuntien valtuustossa lopputilityksen käsittelyn yhteydessä.

 

Kuntayhtymän tarkastuslautakunta on käsitellyt ja allekirjoittanut arviointikertomuksen 8.6.2023. Tarkastuslautakunta esittää arviointikertomuksen Eurajoen, Harjavallan, Kokemäen ja Nakkilan tarkastuslautakuntien ja edelleen valtuustojen käsiteltäväksi.

 

Liitteenä arviointikertomus.

 

Kessoten tarkastuslautakunta on 8.6.2023 käsitellyt vuoden 2022 tilinpäätöksen ja arviointikertomuksen uudelleen, koska aiemmassa

käsittelyssä on ilmennyt muotovirhe. Uudelleenkäsittely ei vaikuta vuoden 2023 arviointikertomuksen käsittelyyn

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta

1) merkitsee tiedoksi Keski-Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän arviointikertomuksen koskien lopputilitystä 22.5.2023 sekä

2) esittää arviointikertomuksen valtuuston käsiteltäväksi

 

Päätös Tarkastuslautakunta päätti

1) merkitä tiedoksi Keski-Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän arviointikertomuksen koskien lopputilitystä 22.5.2023;

2) esittää arviointikertomuksen valtuuston käsiteltäväksi.

 

 

KV 19.06.2023 § 30  

211/00.01.00.01.00/2022  

 

Lisätietoja antaa talousjohtaja Tauno Mäkinen, puh. 040 488 6120.

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi Keski-Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän arviointikertomuksen koskien lopputilitystä 22.5.2023.

 

Käsittely Marko Lahtinen toimi puheenjohtajana tämän pykälän ajan.

 

 Marjatta Sutinen ja Juha Korkeaoja eivät olleet paikalla tämän pykälän aikana (yhteisöjäävi, Kessoten yhtymähallituksen jäseniä).

 

Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen päätösesityksen yksimielisesti.