Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokemäen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 18.09.2023/Pykälä 46


 

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan varajäsenen vaalikelpoisuuden menetys ja uuden varajäsenen vaali

 

KH 14.08.2023 § 187 

 

 

Kaupunginvaltuusto on 16.8.2021 § 63 asettanut sivistys- ja hyvinvointilautakunnan valtuustokaudelle 2021-2025.

 

Hanna Perävainio pyytää eroa luottamustehtävistään 26.6.2023 alkaen paikkakunnalta poismuuton takia, jolloin hän kuntalain (410/2015) 78 §:n mukaisesti menettää vaalikelpoisuutensa. Hän on toiminut sivistys- ja hyvinvointilautakunnan varajäsenenä.

 

Eron myöntämisestä päättää se toimielin, jonka valittava luottamushenkilö on.

 

Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:

 

1)      jonka kotikunta kyseinen kunta on;

2)      jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan;

3)      jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.

 

 Edelleen kuntalain 74 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

 

1)      asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;

2)      henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

3)      henkilö joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Lisätietoja antaa hallintojohtaja Katja Törrönen, puh. 040 488 6101.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se

1. toteaa Hanna Perävainion luottamustoimen sivistys- ja hyvinvointilautakunnan varajäsenenä päättyneeksi vaalikelpoisuuden menetyksen johdosta;

2. valitsee vaalilla uuden varajäsenen sivistys- ja hyvinvointilautakuntaan Hanna Perävainion tilalle.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se

1. toteaa Hanna Perävainion luottamustoimen sivistys- ja hyvinvointilautakunnan varajäsenenä päättyneeksi vaalikelpoisuuden menetyksen johdosta;

2. valitsee vaalilla uuden varajäsenen sivistys- ja hyvinvointilautakuntaan Hanna Perävainion tilalle.

 

 

KV 18.09.2023 § 46  

246/00.00.01.02/2022  

 

Lisätietoja antaa hallintojohtaja Katja Törrönen, puh. 040 488 6101.

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto

1. toteaa Hanna Perävainion luottamustoimen sivistys- ja hyvinvointilautakunnan varajäsenenä päättyneeksi vaalikelpoisuuden menetyksen johdosta;

2. valitsee vaalilla uuden varajäsenen sivistys- ja hyvinvointilautakuntaan Hanna Perävainion tilalle.

 

Käsittely Valtuutettu Ari Prinkkala esitti, että sivistys- ja hyvinvointilautakunnan varajäseneksi valitaan Päivi Kuromaa.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto

1. totesi Hanna Perävainion luottamustoimen sivistys- ja hyvinvointilautakunnan varajäsenenä päättyneeksi vaalikelpoisuuden menetyksen johdosta;

2. valitsi vaalilla Päivi Kuromaan uudeksi varajäseneksi sivistys- ja hyvinvointilautakuntaan Hanna Perävainion tilalle.