RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 18.09.2023/Pykälä 48
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Varavaltuutetun vaalikelpoisuuden menetys
KH 14.08.2023 § 189
Hanna Perävainio pyytää eroa luottamustehtävistään 26.6.2023 alkaen paikkakunnalta poismuuton takia, jolloin hän kuntalain (410/2015) 78 §:n mukaisesti menettää vaalikelpoisuutensa. Hän on toiminut kaupunginvaltuuston 4. varavaltuutettuna.
Eron myöntämisestä päättää se toimielin, jonka valittava luottamushenkilö on.
Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:
1) jonka kotikunta kyseinen kunta on;
2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan;
3) jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.
Lisätietoja antaa hallintojohtaja Katja Törrönen, puh. 040 488 6101.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se toteaa
1. Hanna Perävainion luottamustoimen varavaltuutettuna päättyneen vaalikelpoisuuden menetyksen johdosta;
2. että SDP:n 6. varavaltuutetuksi nousee Tuula Niemi.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se toteaa
1. Hanna Perävainion luottamustoimen varavaltuutettuna päättyneen vaalikelpoisuuden menetyksen johdosta;
2. että SDP:n 6. varavaltuutetuksi nousee Tuula Niemi.
KV 18.09.2023 § 48
246/00.00.01.02/2022
Lisätietoja antaa
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto toteaa
1. Hanna Perävainion luottamustoimen varavaltuutettuna päättyneen vaalikelpoisuuden menetyksen johdosta;
2. että SDP:n 6. varavaltuutetuksi nousee Tuula Niemi.
Päätös Kaupunginvaltuusto totesi