RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 18.09.2023/Pykälä 37
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2023 talousarvion muuttaminen henkilöstömenojen osalta
KH 14.08.2023 § 176
Kokemäen kaupungin vuoden 2023 talousarvio henkilöstömenojen osalta laadittiin syksyllä 2022 käytössä olleilla tiedoilla. Kunnallisen alan palkkaratkaisu oli hyväksytty kesäkuussa 2022 ja tämän mukaisesti vuoden 2023 talousarvioon varattiin palkkamäärärahat. Kunnallisen alan kesäkuussa 2022 sopimaan palkkaratkaisuun kirjattiin ns. perälautaratkaisu, jonka mukaan kunnallisen alan palkat seuraavat verrokkialojen palkkaratkaisuja. Perälautatarkastelun taustalla on tiettyjen yksityisten toimialojen muodostama yleinen palkankorotuslinja. Kolme sovittua verrokkisopimusta olivat teknologiateollisuuden työntekijöiden, kemian perusteollisuuden ja kuorma-autoalan työehtosopimukset.
Maaliskuussa 2023 tarkentuneen perälautatarkastelun myötä kunta- ja hyvinvointialan palkankorotukset vuosina 2023 ja 2024 nousevat aiemmin sovitusta. Osa palkankorotuksista on kaikille maksettavia yleiskorotuksia ja osa paikallisesti sovittavia järjestelyeriä. Lisäksi kunta- ja hyvinvointialan henkilöstölle maksetaan kesäkuussa 2023 vastaavansuuruinen euromääräinen kertapalkkio kuin yksityisillä verrokkialoilla. Kertapalkkio on täysiaikaisille työntekijöille 467 euroa. Kertapalkkiot lisäävät henkilöstökustannuksia tänä vuonna 1,1 prosentilla.
Edellä olevan perusteella kaupungin taloushallinnossa on laskettu, että vuoden 2023 talousarvioon varattuja palkka- ja niihin liittyviä sivukulumäärärahoja on korotettava keskimäärin noin 2,1 %, jotta ne kattaisivat kohonneet henkilöstömenot. Talousarviossa henkilöstömenomäärärahat ovat yhteensä noin 12,3 M€, joten lisämäärärahatarve on noin 260 000 euroa. Lisämäärärahatarve jakaantuu kaupungintalousarviossa usealle kustannuspaikalle. Tältä osin joudutaan tekemään rajaus, ettei määrärahalisäystä tehdä euromääräisesti kaikista pienemmille kustannuspaikoille.
Lisätietoja antaa Talousjohtaja Tauno Mäkinen, puh. 040 488 6120.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se muuttaa vuoden 2023 talousarviota siten, että
1. yleishallinnon menomäärärahoja lisätään 15 000 eurolla;
2. elinvoimalautakunnan menomäärärahoja lisätään 6 000 eurolla;
3. sivistys- ja hyvinvointilautakunnan menomäärärahoja lisätään 196 000 eurolla ja
4. tekninen- ja ympäristölautakunnan menomäärärahoja lisätään 40 300 eurolla.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se muuttaa vuoden 2023 talousarviota siten, että
1. yleishallinnon menomäärärahoja lisätään 15 000 eurolla;
2. elinvoimalautakunnan menomäärärahoja lisätään 6 000 eurolla;
3. sivistys- ja hyvinvointilautakunnan menomäärärahoja lisätään 196 000 eurolla ja
4. tekninen- ja ympäristölautakunnan menomäärärahoja lisätään 40 300 eurolla.
KV 18.09.2023 § 37
229/02.02.00/2022
Lisätietoja antaa talousjohtaja Tauno Mäkinen, puh. 040 488 6120.
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää muuttaa vuoden 2023 talousarviota siten, että
1. yleishallinnon menomäärärahoja lisätään 15 000 eurolla;
2. elinvoimalautakunnan menomäärärahoja lisätään 6 000 eurolla;
3. sivistys- ja hyvinvointilautakunnan menomäärärahoja lisätään 196 000 eurolla ja
4. tekninen- ja ympäristölautakunnan menomäärärahoja lisätään 40 300 eurolla.
Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen päätösesityksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |