RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 62
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2023 avaavan taseen hyväksyminen
KH 20.11.2023 § 262
Kirjanpitolautakunnan hyvinvointialue- ja kuntajaosto on 16.5.2022 antanut lausunnon 128 hyvinvointialueille siirtyvien omaisuus- ja pääomaerien käsittelystä kunnan ja kuntayhtymän kirjanpidossa.
Lausunnon mukaan kunnista hyvinvointialueelle siirtyvät omaisuus- ja pääomaerät kirjataan alkusaldojen muutoksina tilinavaukseen päiväykselle 1.1.2023. Tilinavaukseen kirjaamisen tarkoituksena on, että peruspääomaa vastaan kirjattavia omaisuus- ja pääomaerien siirtoja ei esitetä vuoden 2023 liiketapahtumina talousarvion toteutumisvertailussa eikä rahoituslaskelmassa.
Muut kirjaukset esitetään vuoden 2023 liiketapahtumina, ja ne voivat vaikuttaa vuoden 2023 tulokseen.
Kirjanpitolain mukaan (3:3.1 § kohta 5) tilinavauksen tulee perustua edellisen tilikauden päättäneeseen taseeseen. Kirjanpitovelvollisen tulee huolehtia alkusaldoihin kirjattavien muutosten riittävästä dokumentoinnista, jotta voidaan varmistaa aukoton kirjausketju edellisen vuoden päättävästä taseesta lopullisiin alkusaldoihin.
Pysyvät vastaavat: Hyvinvointialueelle siirtyvät kuntayhtymien jäsenosuudet ja irtain omaisuus vähennetään kunnan taseen omaisuuseristä. Siirto kirjataan kunnan kirjanpidossa peruspääomaa vastaan, jollei kunta toisin päätä. Kirjaus toteutetaan tase-erien välisenä siirtona.
Vieras pääoma: Voimaanpanolain 42.1 §:n mukaan kunnasta hyvinvointialueelle siirtyvä lomapalkkavelka kirjataan kunnan peruspääomaa vastaan. Kirjaus toteutetaan tase-erien välisenä siirtona.
Vertailuvuoden tase: Voimaanpanolain perusteella tehtävät omaisuuden ja pääomien siirtoja koskevat kirjaukset eivät ole luonteeltaan kirjanpitoperiaatteiden muutoksia tai aikaisempien vuosien virheiden oikaisuja, joten kuntien tilinpäätöksessä 2023 vertailuvuotena olevan edellisen tilikauden päättävään taseeseen 2022 ei tehdä oikaisuja vaan tarvittavat tiedot annetaan liitetiedoissa.
Vuoden 2023 tilinavauksen yhteydessä alkusaldojen muutoksina kunnan taseessa on kirjattu lausunnon mukaisesti Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän jäsenkuntaosuus 5 193 749,19 euroa sekä hyvinvointialueelle siirtyvä lomapalkkavelka 80 232,96 euroa siirtyneen henkilöstön osalta peruspääomaa vastaan. Kirjaukset on toteutettu tase-erien välisinä siirtoina.
Lisätietoja antaa Talousjohtaja Tauno Mäkinen, puh. 040 488 6120.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää hyväksyä liitteen mukaisen 1.1.2023 avaavan taseen.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää hyväksyä liitteen mukaisen 1.1.2023 avaavan taseen.
KV 11.12.2023 § 62
229/02.02.00/2022
Lisätietoja antaa Talousjohtaja Tauno Mäkinen, puh. 040 488 6120.
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä liitteen mukaisen avaavan taseen.
Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen päätösesityksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |