Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokemäen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 64


 

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan vuoden 2023 talousarvion muuttaminen, varhaiskasvatus ja toisen asteen koulutus

 

Shlk 28.11.2023 § 95 

 

 

Kokemäen kaupunginhallituksen 16.1.2023 § 4 hyväksymässä vuoden 2023 talousarvion täytäntöönpanomääräyksessä todetaan mm. seuraavaa määrärahojen seurannasta ja raportoinnista:

 

"Vastuu toiminnan ja talouden seurannasta on osastopäälliköillä ja kustannuspaikkakohtaisilla vastuuhenkilöillä. Näiden on seurattava määrärahatilanteen kehittymistä kuukausittain esimerkiksi osastopalavereissa.

 

Mikäli toimintakulujen ylitystä/tulojen alitusta on todettavissa, osaston on ryhdyttävä korjaaviin toimenpiteisiin välittömästi. Ensisijaisena tavoitteena on sopeuttaa toiminta annettuihin määrärahoihin. Mahdollisiin talousarviomuutoksiin on ryhdyttävä, mikäli toiminnan muutoksella ei saavuteta ratkaisua."

  

Varhaiskasvatus:

  

Varhaiskasvatuksen tulosalueen käyttömenojen arvioidaan lokakuun lopun tilanteen perusteella ylittyvän noin 200 000 €, jos kustannuskehitys on näiden osalta sama kuin lokakuun loppuun mennessä.

 

Perustelut menojen ylitykselle:

 

Vuoden 2023 talousarvion laadinnan jälkeen varhaiskasvatukseen on kohdentunut haasteita, joista ei talousarvion laadintavaiheessa ollut tietoa. Asiakasmaksulain muutoksesta johtuen asiakasmaksut ovat vähentyneet, mutta samanaikaisesti tukia ja avustuksia on tuloutettu arvioitua enemmän. Asiakasmaksulain muutos on ohjannut varhaiskasvatusikäisiä lapsia varhaiskasvatuspalveluiden piiriin arvioitua enemmän ja Kokemäen päiväkoti Villa Vilinään on jouduttu perustamaan uusi erillisryhmä kesken toimikauden. Varhaiskasvatuksen opettajien työaikamuutos työehtosopimuksen muuttumisesta johtuen on niin ikään lisännyt kustannuksia. Henkilöstön poissaoloista johtuvat sijaiskulut ovat kasvaneet ennakoitua enemmän. Kustannusten lisäys johtuu ensisijaisesti henkilöstökulujen kasvusta.

 

Toisen asteen koulutus:

 

Kaupunginvaltuusto on vuoden 2023 talousarviossa varannut tosien asteen koulutuksen tulosalueella käyttömenoja yhteensä 1 119 250 € ja tuottoja 43 600 €. Toisen asteen koulutuksen tulosalueen toimintatuottojen arvioidaan lokakuun lopun tilanteen perusteella ylittyvän talousarviossa suunniteltuun nähden n. 60 000 € mikäli kustannuskehitys säilyy samana kuin lokakuun loppuun mennessä.

 

Perustelut tulojen ylitykselle:

 

Talousarvion 2023 laadinnan jälkeen lukiokoulutukseen on haettu ja saatu hankerahoitusta vuosille 2022-2024 n. 179 000 € Satakunnan 12 lukion yhteishankkeena lukiokoulutuksen laadun parantamiseksi. Tästä talousarviovuoden 2023 osuudeksi arvioidaan 60 000 €. Lukiokoulutuksen laatu -hankkeen koordinointivastuu on Kokemäen kaupungilla.

 

Hallintosäännön mukaan valtuusto vahvistaa vuosittain määrärahat sitovuustasoittain. Valtuusto päättää myös toimielimen määrärahojen muutoksista talousarviovuoden aikana.

 

Lisätietoja antaa Vs. sivistys- ja hyvinvointijohtaja Päivi Vuori, puh. 040 488 6148.

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointijohtajan sijainen Päivi Vuori

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että se muuttaa vuoden 2023 talousarviota seuraavasti:

1. varhaiskasvatuksen tulosalueen toimintakulujen 3 316 049 €:n määräraha muutetaan 3 516 049 €:n määrärahaksi.

2. toisen asteen koulutuksen tulosalueen toimintatuottojen 43 600 €:n määräraha muutetaan 103 600 €:n määrärahaksi.

 

Päätös Sivistys- ja hyvinvointilautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

KH 04.12.2023 § 279 

 

 

 

Lisätietoja antaa vs. sivistys- ja hyvinvointijohtaja Päivi Vuori, puh. 040 488 6148.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se muuttaa vuoden 2023 talousarviota seuraavasti:

1. varhaiskasvatuksen tulosalueen toimintakulujen 3 316 049 €:n määräraha muutetaan 3 516 049 €:n määrärahaksi;

2. toisen asteen koulutuksen tulosalueen toimintatuottojen 43 600 €:n määräraha muutetaan 103 600 €:n määrärahaksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se muuttaa vuoden 2023 talousarviota seuraavasti:

1. varhaiskasvatuksen tulosalueen toimintakulujen 3 316 049 €:n määräraha muutetaan 3 516 049 €:n määrärahaksi;

2. toisen asteen koulutuksen tulosalueen toimintatuottojen 43 600 €:n määräraha muutetaan 103 600 €:n määrärahaksi.

 

 

KV 11.12.2023 § 64  

229/02.02.00/2022  

 

Lisätietoja antaa vs. sivistys- ja hyvinvointijohtaja Päivi Vuori, puh. 040 488 6148.

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää muuttaa vuoden 2023 talousarviota seuraavasti:

1. varhaiskasvatuksen tulosalueen toimintakulujen 3 316 049 €:n määräraha muutetaan 3 516 049 €:n määrärahaksi;

2. toisen asteen koulutuksen tulosalueen toimintatuottojen 43 600 €:n määräraha muutetaan 103 600 €:n määrärahaksi.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen päätösesityksen yksimielisesti.