Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokemäen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 65


 

 

Vuoden 2023 talousarvion muuttaminen tekninen- ja ympäristölautakunnan osalta

 

KH 04.12.2023 § 280 

 

 

Soteratkaisuun liittyen Keski-Satakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä purettiin 31.12.2022. Kuntayhtymän omistama Harjavallassa sijaitseva Harjavallan terveyskeskuskiinteistö rakennuksineen luovutettiin 21.12.2022 allekirjoitetulla luovutuskirjalla Kokemäen ja Harjavallan kaupunkien omistukseen siten, että kummankin osapuolen omistusosuus on 50 %. Luovutus tapahtui kuntayhtymän purkautumiseen liittyvänä ns. ennakkojako-osuutena.

 

Vuonna 2022 allekirjoitustilaisuudessa sovittiin, että Harjavallan kaupunki hallinnoi kiinteistöä, laskuttaa vuokrat hyvinvointialueelta ja huolehtii tehtävistä, jotka eivät kuulu vuokralaisena toimivalle hyvinvointialueelle. Samoin sovittiin, että tulot ja menot jaetaan omistusosuuden mukaisessa suhteessa, kuitenkin siten, että kiinteistön taloushallinnon ja isännöinnin hoitamisesta Kokemäki maksaa korvauksen Harjavallan kaupungille.

 

Kokemäen kaupungin vuoden 2023 talousarvioon ei ole tehty mitään muutoksia sen johdosta, että kiinteistö siirtyi kuntien yhteisomistukseen.

  

Kiinteistön hallinnoinnista on 16.11.2023 tehty sopimusluonnos. Sen valmistelusta on vastannut BDO Oy:n asiantuntija, joka on selvittänyt myös kiinteistön verotukseen liittyviä asiakokonaisuuksia.

 

Talousjohtajan ja teknisen johtajan keskustelujen pohjalta on valmisteltu tarvittava talousarviomuutosesitys vuoden 2023 talousarvioon.

 

Lisätietoja antaa Talousjohtaja Tauno Mäkinen, puh. 040 488 6120.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää muuttaa tekninen- ja ympäristölautakunnan vuoden 2023 talousarviota esittelytekstissä mainittuihin perusteluihin viitaten siten, että vastuualueen "kiinteistöjen hoito"

1. tulomääräraha muutetaan 1 636 300 eurosta 1 936 300 euroon ja

2. menomääräraha muutetaan 983 860 eurosta 1 043 860  euroon.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää muuttaa tekninen- ja ympäristölautakunnan vuoden 2023 talousarviota esittelytekstissä mainittuihin perusteluihin viitaten siten, että vastuualueen "kiinteistöjen hoito"

1. tulomääräraha muutetaan 1 636 000 eurosta 1 936 300 euroon ja

2. menomääräraha muutetaan 983 860 eurosta 1 043 860 euroon.

 

 

KV 11.12.2023 § 65  

229/02.02.00/2022  

 

Lisätietoja antaa Talousjohtaja Tauno Mäkinen, puh. 040 488 6120.

 

Päätösehdotus Kaupunginvatuusto päättää muuttaa tekninen- ja ympäristölautakunnan vuoden 2023 talousarviota esittelytekstissä mainittuihin perusteluihin viitaten siten, että vastuualueen "kiinteistöjen hoito"

1. tulomääräraha muutetaan 1 636 000 eurosta 1 936 300 euroon ja

2. menomääräraha muutetaan 983 860 eurosta 1 043 860 euroon.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen päätösesityksen yksimielisesti.