Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokemäen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 05.02.2024/Pykälä 5



 

 

Sidonnaisuusilmoitukset

 

Tlk 28.09.2023 § 42 

 

 

Kuntalain 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.

 

Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu tehtäväänsä. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.

 

Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.

 

Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvat luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta. Kansallisarkiston päätöksen 30.6.2017 mukaan sidonnaisuusilmoituksien ja sidonnaisuusrekisterien tiedot tulee kuitenkin säilyttää pysyvästi.

 

Sidonnaisuusilmoitusten pyytäminen asianosaisilta on tehty viranhaltijoiden toimesta. Valtuusto on kokouksessa 16.8.2021 valinnut luottamushenkilöt eri toimielimiin. Aikaa sidonnaisuusilmoitusten jättämiseen on kaksi kuukautta valinnasta.

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta

1. hyväksyy saadut sidonnaisuusilmoitukset;

2. saattaa hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Tlk 02.11.2023 § 51 

 

 

Tarkastuslautakunta käy läpi saapuneet sidonnaisuusilmoitukset.

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
1. hyväksyy saadut sidonnaisuusilmoitukset
2. saattaa hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Tlk 13.12.2023 § 59 

 

 

Tarkastuslautakunta käy läpi saapuneet sidonnaisuusilmoitukset.

 

Päätösehdotus  Tarkastuslautakunta
1. hyväksyy saadut sidonnaisuusilmoitukset
2. saattaa hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

KV 05.02.2024 § 5  

71/00.03.00/2022  

 

Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Katja Törrönen, puh. 040 488 6101.

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto merkitsee sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto merkitsi sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi.