RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 10
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokemäen kaupungin hallintosäännön muuttaminen 1.4.2024 alkaen
KH 26.02.2024 § 39
Kokemäen kaupungin hallintosääntöön on kaupunginvaltuusto hyväksynyt muutokset 1.4. ja 1.8.2023 alkaen.
Vuoden 2023 alusta alkaen hyvinvointialueet aloittivat toimintansa ja samassa yhteydessä kunnilta siirtyi sosiaali- ja terveydenhuollon sekä palo- ja pelastustoimen tehtävät hyvinvointialueiden alaisuuteen. Tämän muutoksen johdosta kaupungin hallintosäännöstä poistettiin tuolloin siellä aiemmin olleita kohtia. Kuntouttava työtoiminta siirtyi elinvoimalautakunnan alaisuudesta hyvinvointialueelle ja ehkäisevästä päihdetyöstä vastaaminen sivistys- ja hyvinvointilautakunnan alaisuuteen. Organisaatioon on tehty muutoksia 1.8.2023 alkaen ja hallintosäännössä on päivityksen tarvetta.
Hallinto-osaston osalta nyt tehtävä muutos koskisi työllistämisen tulosaluetta, jota jatkossa johtaisi työllisyyspalvelupäällikkö. Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan osalta hallintosääntöä on muokattu uuden organisaation mukaiseksi mm. päälliköiden toimivallan osalta.
Näiden muutosten lisäksi hallintosääntöön on tehty lainsäädännön mukanaan tuomia muutoksia sekä muutamia pienempiä teknisluontoisia korjauksia. Tehtyjen muutosten syyt on pääosin esitelty liitteenä olevan hallintosääntöluonnoksen alaviitteissä.
Kuntalain (410/2015) 14 §:n mukaan valtuuston tehtävänä on päättää kunnan hallintosäännöstä. Kuntalain 90 §:ssä on määritelty asiat, joista hallintosäännössä on vähintään annettava tarpeelliset määräykset.
Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Katja Törrönen, puh. 040 488 6101.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se
1. hyväksyy liitteen mukaisen muutetun hallintosäännön voimaantulevaksi 1.4.2024 sekä
2. oikeuttaa hallintojohtajan tarvittaessa korjaamaan hallintosäännössä olevat kirjoitus- taikka muut niihin verrattavat selvät virheet.
Päätös Kaupunginhallitus päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se
1. hyväksyy liitteen mukaisen muutetun hallintosäännön voimaantulevaksi 1.4.2024
2. oikeuttaa hallintojohtajan tarvittaessa korjaamaan hallintosäännössä olevat kirjoitus- taikka muut niihin verrattavat selvät virheet.
KV 04.03.2024 § 10
299/00.01.01.00/2022
Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Katja Törrönen, puh. 040 488 6101.
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä liitteen mukaisen muutetun hallintosäännön voimaantulevaksi 1.4.2024.
Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen päätösesityksen yksimielisesti. Lisäksi kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti, että 40 §:n 1 mom. säilytetään nyt voimassa olevan hallintosäännön kirjoitusmuodon mukaisena: Tekninen ja ympäristölautakunta johtaa ja kehittää teknistä osastoa ja vastaa palvelujen tuloksellisesta järjestämisestä. Lautakunta seuraa ja arvioi palvelujen vaikuttavuutta ja varaa asukkaille ja käyttäjille mahdollisuuden osallistua palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen asiakkailta ja sidosryhmiltä saamansa palautteen perusteella.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |