Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokemäen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.05.2024/Pykälä 17



 

 

Kokemäen ja Kiikoisten kuntayhtymä Ilolan purkaminen ja loppuselvityskertomus

 

Kiinteistöhallitus 13.2.2024  § 5:

 

Kuntayhtymän purkamisesta on määräykset kuntalain 56 § ja kuntayhtymän perussopimuksessa.

 

Kuntayhtymä Ilolan toiminta on päättynyt vuoden 2023 aikana ja vuonna 2024 ei ole ollut enää toimintaa.

 

Esityslistan liitteenä on loppuselvityskertomus.

 

Koska kuntayhtymä on perustettu jäsenkuntien valtuustojen hyväksymällä sopimuksella, kuntayhtymän purkamisesta päättäminen ja loppuselvityksen hyväksyminen kuuluvat jäsenkuntien valtuustoille.

 

Kuntayhtymän kiinteistöhallitus käsittelee ja allekirjoittaa loppuselvityskertomuksen ja antaa sen tilintarkastajalle. Kokemäen kaupungin tarkastuslautakunta käsittelee samoin loppuselvityskertomuksen ja esittää edelleen valtuustoille, että ne hyväksyvät kuntayhtymän lopputilityksen.

 

Pj:n selostus Kiinteistöhallitus päättää allekirjoittaa loppuselvityskertomuksen ja antaa sen tilintarkastajalle.

 

Päätös Hyväksyttiin selostuksen mukaisesti.

 

Tlk 06.05.2024 § 19 

 

 

Kuntalain 125 §:n mukaan tilintarkastajien on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset.
 

Tilintarkastaja on tilintarkastuskertomuksessaan esittänyt lopputilityksen ja loppuselvityskertomuksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille. Tilintarkastuskertomus on luovutettu tarkastuslautakunnalle 6.5.2024.
 

Oheismateriaalina loppuselvityskertomus.

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää
- merkitä tiedoksi tilintarkastuskertomuksen koskien loppuselvitystä
- saattaa tilintarkastuskertomuksen Kokemäen ja Sastamalan
  kaupunginvaltuustoille tiedoksi
- esittää em. kaupunginvaltuustoille, että kuntayhtymän lopputilitys
  hyväksytään ja
- esittää em. kaupunginvaltuustoille, että kuntayhtymän tilivelvollisille
  myönnetään vastuuvapaus koskien lopputilitystä ja loppuselvitys-
  kertomusta. 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

KV 13.05.2024 § 17  

127/00.01.00.01.00/2023  

 

Lisätietoja antaa Talousjohtaja Tauno Mäkinen, puh. 040 488 6120.

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää

1. merkitä tiedoksi Kokemäen ja Kiikoisten kuntayhtymä Ilolan tilintarkastuskertomuksen koskien loppuselvitystä;

2. hyväksyä kuntayhtymän lopputilityksen;

3. myöntää kuntayhtymän tilivelvollisille vastuuvapauden koskien lopputilitystä ja loppuselvityskertomusta.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti

1. merkitä tiedoksi Kokemäen ja Kiikoisten kuntayhtymä Ilolan tilintarkastuskertomuksen koskien loppuselvitystä;

2. hyväksyä kuntayhtymän lopputilityksen;

3. myöntää kuntayhtymän tilivelvollisille vastuuvapauden koskien lopputilitystä ja loppuselvityskertomusta.