RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.09.2024/Pykälä 35
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Aloitteiden jättäminen
KV 16.09.2024 § 35
Hallintosäännön 141 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle.
Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteissa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu. Kun kaupunginhallitus lähettää aloitteen lautakunnalle valmisteltavaksi, tulee siitä käydä lähetekeskustelu seuraavassa lautakunnan kokouksessa.
Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteita, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.
Päätös Valtuutettu Pasi Rännäli luki Perussuomalaisten Kokemäen valtuustoryhmän jättämän aloitteen koskien viestintään liittyen mainostelineiden saamiseksi vähintään Valtatie kahden ja Köyliöntien varsille.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |