RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 19.11.2024/Pykälä 88
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sivistys- ja hyvinvointiosaston riskikartoitus 2024
Shlk 19.11.2024 § 88
338/00.01.04.00/2022
Kokemäen kaupungin hallintosäännön 11. luvun 105 §:n mukaan lautakunta vastaa toimialallaan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä, toimeenpanon valvonnasta ja tuloksellisuudesta sekä raportoi kaupunginhallitukselle sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Hallintosääntö määrittelee osastopäälliköiden ja muun kaupungin henkilöstön vastuut riskienarvioinnissa.
Kokemäen kaupungin hallinto on ohjeistanut, että osastot tekevät tänä vuonna osastopäälliköiden johdolla riskienarviointia ja tuovat päivitetyt riskikartoitukset kaupunginhallituksen käsiteltäväksi joulukuun kokoukseen. Johtoryhmä on käsitellyt riskienarviointia useammassa kokouksessaan ja hallinnossa on lisäksi valmisteilla kokonaisvaltaisen kaupunkitasoisen riskienarvioinnin asiakirja.
Kokonaisvaltaisen riskikartoituksen tavoitteena on hahmottaa kaikki kunkin toimialan olennaiset riskit, suunnitella toimenpiteitä niiden hallitsemiseksi, asettaa toimenpiteiden vastuuhenkilö ja toimenpiteiden toteuttamisaikataulu.
Riskit on jaoteltu strategisiin, operatiivisiin, taloudellisiin ja vahinkoriskeihin. Osana riskienhallintatyötä tarkastellaan myös sitä, sisältyykö tunnistettuun riskiin mahdollisuus.
Lisätietoja antaa Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Päivi Vuori, puh. 040 488 6148
Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Päivi Vuori
Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta hyväksyy liitteenä olevan sivistys- ja hyvinvointiosaston päivitetyn riskikartoituksen ja toimittaa asiakirjan kaupunginhallituksen tiedoksi.
Päätös Sivistys- ja hyvinvointilautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |