Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokemäen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 10.12.2024/Pykälä 47


 

 

 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Evl 10.12.2024 § 47  

    

 

 

 

Kuntalain 410/2015 103 §:n mukaan muu toimielin kuin valtuusto on päätösvaltainen kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. Läsnäoleviksi katsotaan myös toimielimen jäsenet, jotka osallistuvat kokoukseen sähköisesti.

 

Toimielin on päättänyt toimielimen kokousajat. Kokousajan ja paikan muutoksesta päättää puheenjohtaja. Kokemäen kaupungin hallintosäännön 147 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Mikäli sekä puheenjohtaja että varapuheenjohtaja ovat estyneitä antamaan kokouskutsun, voi sen antaa esittelijä.

 

Toimielimen kokouksesta on ilmoitettava jäsenille, elleivät erityiset syyt ole esteenä, vähintään neljä päivää ennen kokousta kirjallisesti tai sähköisesti, ylimääräisten kokousten osalta kaksi päivää ennen kokousta.

 

Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat (asialista). Esityslista lähetetään kokouskutsun yhteydessä, ellei sen lähettämättä jättämiseen ole perusteltua syytä.

 

Kokouskutsu lähetetään toimielimen päättämällä tavalla muille jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai läsnäolovelvollisuus.

 

Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Katja Törrönen, puh. 040 488 6101

 

Esittelijä Hallintojohtaja Katja Törrönen

 

Päätösehdotus Todetaan kokous laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Päätös Todettiin kokous laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.