Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokemäen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 10.12.2024/Pykälä 50


Toteumavertailu 11_2024

 

 

 

Talouden toteumaseuranta

 

Evl 10.12.2024 § 50  

72/02.02.02/2024  

 

Kokemäen kaupungin hallintosäännön 9. luvun 86 §:n mukaan toimielimet seuraavat talousarvion toteutumista säännöllisesti kokouksissaan. Toiminnan ja talouden toteutumisesta raportoidaan sisäisen valvonnan ohjeen mukaisesti.

 

Sisäisen valvonnan yleisohjeessa kohdan 2.1.5 mukaan tulosten ja kustannusten raportoinnin tulee olla jatkuvaa toimintaa ja lautakuntien tulee toimittaa talousarviovuoden taloudellisten tavoitteiden toteutumisen raportit kaupunginhallitukselle 30.4., 31.8. ja 31.12. tilanteista. Lisäksi toiminnallisten tavoitteiden toteutumista lautakunnan tulee toimittaa raportit kaupunginhallitukselle 31.8. ja 31.12. tilanteista. Kaupunginhallitus toimittaa kyseiset raportit myös valtuustolle tiedoksi. Kaupungin johtoryhmä käsittelee koko kaupungin talousarvion toteutumista pääsääntöisesti kuukausittain.

 

Lautakunnan esittelijöiden tulee informoida lautakunnan jäseniä käyttösuunnitelman toteutumisesta niin, että toimielimellä on mahdollisuus vaikuttaa toimintaansa.

 

Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Katja Törrönen, puh. 040 488 6101

 

Esittelijä Hallintojohtaja Katja Törrönen

 

Päätösehdotus Merkitään tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.