RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 17.02.2025/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Tiedottaminen kaupungin alueella olevista yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja -ajoista, vaalipäivästä sekä vaalipäivän äänestyspaikoista alue- ja kuntavaaleissa 2025
Kesk 17.02.2025 § 5
1/00.00.00.00/2025
Vaalilain 49 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on tiedotettava kunnan alueella olevista kotimaan yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja ‑äänestysajoista sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi. Edelleen ain 67 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on saatettava vaalipäivä ja äänestysalueiden äänestyspaikat tiedoksi sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi.
Kokemäen kaupunginvaltuusto on 16.8.2021 § 80 päättänyt, että kaupungin ilmoitukset julkaistaan kaupungin internet-sivuilla sekä Sydän-Satakunnassa.
Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Katja Törrönen, puh. 040 488 6101.
Esittelijä Hallintojohtaja Katja Törrönen
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää
1. tiedottaa liitteenä olevasta kuulutuksesta ilmi käyvällä tavalla kaupungin alueella olevista yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja -ajoista, vaalipäivästä sekä vaalipäivän äänestyspaikoista vuoden 2025 alue- ja kuntavaaleissa kaupungin internet-sivuilla sekä Sydän-Satakunnassa;
2. asettaa liitteenä oleva kuulutuksen nähtäville kokoushuoneeseen, jossa keskusvaalilautakunta pitää kokouksensa.
Päätös Keskusvaalilautakunta hyväksyi hallintojohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |