RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 02.06.2025/Pykälä 44
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Jäsenten valinta Etelä-Satakunnan ympäristöterveyslautakuntaan valtuustokaudeksi 2025-2029
KH 19.05.2025 § 124
Huittisten, Kokemäen ja Rauman kaupungit sekä Euran ja Säkylän kunnat ovat solmineet sopimuksen Etelä-Satakunnan ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueesta, jonka mukaan yhteistoiminta-alue tuottaa ympäristöterveydenhuollon palvelut em. kuntien alueella 1.1.2023 alkaen.
Sopimuksen mukaan ”Säkylän kunta toimii tämän sopimuksen mukaisten tehtävien järjestämisessä kuntalain 51 §:n mukaisena vastuukuntana. Tämän sopimuksen mukaisten tehtävien järjestämisestä vastaa Säkylän kunnan Etelä-Satakunnan ympäristöterveyslautakunta ja Etelä-Satakunnan ympäristötoimisto. Kuntalain 52 §:n mukaisena sopijaosapuolten yhteisenä toimielimenä toimii Etelä-Satakunnan ympäristöterveyslautakunta, joka toimii myös ympäristöterveydenhuollon lainsäädännössä tarkoitettuna monijäsenisenä toimielimenä yhteistoiminta-alueella.
Ympäristöterveyslautakunnassa on kolme Rauman edustajaa sekä Eurasta, Huittisista, Kokemäeltä ja Säkylästä kustakin yksi edustaja. Rauma valitsee yhden edustajistaan ympäristöterveyslautakunnan puheenjohtajaksi. Säkylän edustaja on varapuheenjohtaja. Kunnat valitsevat jokaiselle edustajalleen varaedustajat.”
Kuntia ja kaupunkeja pyydetään keskinäisillä neuvotteluilla ennen vaalia huolehtimaan siitä, että lain mukainen sukupuolikiintiö lautakunnan kokoonpanossa täyttyy.
Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:
- jonka kotikunta kyseinen kunta on;
- jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja
- jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.
Kuntalain 77 §:n mukaan kuntien yhteisessä toimielimessä jäseninä voivat olla asianomaisten kuntien vastaavaan toimielimeen vaalikelpoiset henkilöt.
Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Katja Törrönen, puh. 040 488 6101.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee vaalilla Etelä-Satakunnan ympäristöterveyslautakuntaan yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee vaalilla Etelä-Satakunnan ympäristöterveyslautakuntaan yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.
KV 02.06.2025 § 44
69/00.00.01.01/2025
Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Katja Törrönen, puh. 040 488 6101.
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto valitsee vaalilla Etelä-Satakunnan ympäristöterveyslautakuntaan yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.
Käsittely Valtuutettu Tuominen esitti, että jäseneksi valitaan Ilkka Kopo. Valtuutettu Härkönen esitti, että henkilökohtaiseksi varajäseneksi valitaan Kati Kauppila.
Päätös Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti valita vaalilla Etelä-Satakunnan ympäristölautakuntaan jäseneksi Ilkka Kopon ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Kati Kauppilan.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |