RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 02.06.2025/Pykälä 47
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Jäsenten valinta Huittisten kaupungin sivistyslautakuntaan valtuustokaudeksi 2025-2029
KH 19.05.2025 § 127
Kukin sopimuskunta valitsee yhden lisäjäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen Huittisten kaupungin sivistysvaliokuntaan. Lisäjäsenet osallistuvat sivistysvaliokunnan kokouksissa Huittisten musiikkiopistoa sekä kansalaisopistoa koskevien asioiden käsittelyyn.
Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:
1) jonka kotikunta kyseinen kunta on;
2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja
3) jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.
Kuntalain 77 §:n mukaan kuntien yhteisessä toimielimessä jäseninä voivat olla asianomaisten kuntien vastaavaan toimielimeen vaalikelpoiset henkilöt.
Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Katja Törrönen, puh. 040 488 6101.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee vaalilla Huittisten kaupungin sivistysvaliokuntaan yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.
Merkittiin Huittisten kaupungin sivistysvaliokunta muuttuu uuden valtuustokauden alusta sivistyslautakunnaksi.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee vaalilla Huittisten kaupungin sivistyslautakuntaan yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.
KV 02.06.2025 § 47
69/00.00.01.01/2025
Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Katja Törrönen, puh. 040 488 6101.
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto valitsee vaalilla Huittisten kaupungin sivistyslautakuntaan yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.
Käsittely Valtuutettu Härkönen esitti, että jäseneksi valitaan Pauli Perttula. Valtuutettu Pihlman esitti, että henkilökohtaiseksi varajäseneksi valitaan Elina Liinaharja.
Päätös Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti valita vaalilla Huittisten kaupungin sivistyslautakuntaan jäseneksi Pauli Perttulan ja henkilökohtaiseksi varajäseneksi Elina Liinaharjan.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |