Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokemäen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 02.06.2025/Pykälä 49


 

 

Lautamiesten valinta Satakunnan käräjäoikeuteen valtuustokaudeksi 2025-2029

 

KH 19.05.2025 § 129 

 

 

Tuomioistuinviraston päätöksen 16.6.2021 nro TIV/67/2021 perusteella Kokemäen kaupunki valitsee Satakunnan käräjäoikeuteen kaksi (2) lautamiestä.

 

Lain käräjäoikeuden lautamiehistä (675/2016) 2 §:n mukaan lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä.

 

Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- ja poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.

 

Lautamieslain 4 §:n mukaan kunnanvaltuusto valitsee lautamiehet valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi.

 

Jos pääkäsittely on kesken 1 momentissa säädetyn toimikauden loppuessa, lautamiehen tehtävä jatkuu, kunnes asia on käräjäoikeudessa ratkaistu.

 

Kunnasta valittavien lautamiesten tulee mahdollisimman tasapuolisesti edustaa kunnan väestön ikä-, elinkeino-, sukupuoli- ja kielijakaumaa.

 

Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Katja Törrönen, puh. 040 488 6101.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee vaalilla kaksi lautamiestä Satakunnan käräjäoikeuteen.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee vaalilla kaksi lautamiestä Satakunnan käräjäoikeuteen.

 

 

KV 02.06.2025 § 49  

69/00.00.01.01/2025  

 

Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Katja Törrönen, puh. 040 488 6101.

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto valitsee vaalilla kaksi lautamiestä Satakunnan käräjäoikeuteen.

 

Käsittely Valtuutettu Tuominen esitti, että lautamieheksi valitaan Juhani Pere. Valtuutettu Kivenmaa esitti, että lautamieheksi valitaan Tommi Härkönen.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti valita vaalilla Satakunnan käräjäoikeuteen lautamiehiksi Juhani Peren ja Tommi Härkösen.