RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 02.06.2025/Pykälä 41
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Elinvoima- ja hyvinvointilautakunnan asettaminen valtuustokaudeksi 2025-2029
KH 19.05.2025 § 121
Kokemäen kaupungin hallintosäännön 10 §:n mukaan elinvoima- ja hyvinvointilautakunnassa on yksitoista jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Lautakunnan tehtävistä säädetään tarkemmin hallintosäännön 30 §:ssä. Lautakuntien puheenjohtajat valitaan kaupunginvaltuuston jäsenistä. Lautakuntien toimikausi on valtuustokausi.
Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:
1) jonka kotikunta kyseinen kunta on;
2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja
3) jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.
Kuntalain 72 §:n mukaan vaalikelpoinen valtuustoon ei ole:
1) valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä;
2) kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka toimii kunnanhallituksen tai lautakunnan tehtäväalueen johtavassa tehtävässä tai sellaiseen rinnastettavassa vastuullisessa tehtävässä;
3) kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön;
4) kuntayhtymän jäsenkunnan valtuuston osalta kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön.
Kuntalain 74 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
1) asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;
2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.
Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (609/1986) 4 a §:n mukaan valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa että kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.
Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Katja Törrönen, puh. 040 488 6101.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee vaalilla puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, jäsenet sekä varajäsenet elinvoima- ja hyvinvointilautakuntaan valtuustokaudeksi 2025-2029.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se valitsee vaalilla puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, jäsenet sekä varajäsenet elinvoima- ja hyvinvointilautakuntaan valtuustokaudeksi 2025-2029.
KV 02.06.2025 § 41
69/00.00.01.01/2025
Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Katja Törrönen, puh. 040 488 6101.
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto valitsee vaalilla puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, jäsenet sekä varajäsenet elinvoima- ja hyvinvointilautakuntaan valtuustokaudeksi 2025-2029.
Käsittely Valtuutettu Pihlman esitti, että elinvoima- ja hyvinvointilautakuntaan valitaan jäseneksi ja puheenjohtajaksi Jesse Salmi ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Petri Kakko.
Valtuutettu Tuominen esitti, että elinvoima- ja hyvinvointilautakuntaan valitaan jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi Johanna Rantalainen ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Tuija Paavola ja, että jäseneksi valitaan Teija Niittymäki ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Marja Uusimaa ja, että jäseneksi valitaan Minna Kylä-Setälä ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Marika Kilpivuori ja, että jäseneksi valitaan Paavo Valtanen ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Kimmo Kalliolevo.
Valtuutettu Ylinen esitti, että elinvoima- ja hyvinvointilautakuntaan valitaan jäseneksi Raisa Juutilainen ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Irene Järvinen ja, että jäseneksi valitaan Tuukka Lähteenmäki ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Mika Koivula.
Valtuutettu Härkönen esitti, että elinvoima- ja hyvinvointilautakuntaan valitaan jäseneksi Aapo Kivenmaa ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Sanni Wallin ja, että jäseneksi valitaan Tero Valkonen ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Vesa Mäkinen.
Valtuutettu Marko Lahtinen esitti, että elinvoima- ja hyvinvointilautakuntaan valitaan jäseneksi Olli Leino ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Arto Perttula ja, että jäseneksi valitaan Carita Grundström ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Outi Aho.
Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti valita vaalilla puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, jäsenet sekä varajäsenet elinvoima- ja hyvinvointilautakuntaan valtuustokaudeksi 2025-2029 seuraavasti:
Jäsen | Varajäsen |
|
|
Jesse Salmi, pj | Petri Kakko |
Johanna Rantalainen, vpj | Tuija Paavola |
Teija Niittymäki | Marja Uusimaa |
Minna Kylä-Setälä | Marika Kilpivuori |
Paavo Valtanen | Kimmo Kalliolevo |
Raisa Juutilainen | Irene Järvinen |
Tuukka Lähteenmäki | Mika Koivula |
Aapo Kivenmaa | Sanni Wallin |
Tero Valkonen | Vesa Mäkinen |
Olli Leino | Arto Perttula |
Carita Grundström | Outi Aho |
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |