Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokemäen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 17.06.2025/Pykälä 42


 

 

 

Sivistyslautakunnan kokousajan ja koollekutsumistavan päättäminen valtuustokaudelle 6/2025-5/2029

 

Silk 17.06.2025 § 42  

117/00.01.01.02/2024  

 

Kokemäen kaupungin hallintosäännön 146 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

Hallintosäännön 147 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Mikäli sekä puheenjohtaja että varapuheenjohtaja ovat estyneitä antamaan kokouskutsun, voi sen antaa esittelijä. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista lähetetään kokouskutsun yhteydessä, ellei sen lähettämättä jättämiseen ole perusteltua syytä. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.

 

Hallintosäännön 148 §:n mukaan kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali voidaan lähettää sähköisesti.

 

Lisätietoja antaa Sivistysjohtaja Päivi Vuori, puh. 040 488 6148 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Päivi Vuori

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, että

1. lautakunnan kokoukset pidetään pääsääntöisesti jokaisen kuukauden kolmantena tiistaina klo 18.00 kaupungintalolla kaupunginhallituksen kokoushuoneessa tai sivistysosaston yksiköissä ja

2. esityslista julkaistaan sähköisessä kokouspalvelussa viimeistään kokousta edeltävänä perjantaina.

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.