RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 24.02.2026/Pykälä 25
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Katu- ja puistomestarin viran (vakanssinro 4006-001) kelpoisuusehtojen vahvistaminen ja haettavaksi julistaminen sekä haastatteluryhmän nimeäminen
Tylk 24.02.2026 § 25
330/01.01.01.01/2022
Katu- ja puistomestari (vakanssinro 4006-001) on irtisanoutunut 1.10.2026 alkaen. Teknisen osaston osastopäällikkö on lähettänyt kaupunginhallitukselle täyttölupa-anomuksen viran vakinaiseen täyttämiseen. Kaupunginhallitus käsittelee asian kokouksessaan 23.2.2026.
Kokemäen kaupungin hallintosäännön 57 §:n mukaan palvelussuhteeseen ottava viranomainen päättää viran kelpoisuusvaatimuksista. Katu- ja puistomestarin tehtävään valittavalta ehdotetaan vaadittavaksi insinööri (AMK) tutkintoa tai muuta vastaavaa korkeakoulututkintoa. Lisäksi edellytetään, että hakijalla on käytännössä osoitettua kokemusta esihenkilötyöstä ja kehittävää asennetta keskeisten tehtäväalueiden hoitamiseen. Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito.
Katu- ja puistomestari toimii yleisten alueiden tulosalueen päällikkönä ja keskeiset tehtävät ovat:
- katujen, kevyen liikenteen väylien ja yleisten alueiden kunnossapidon ja suunnittelun organisointi
- katujen ja yleisten alueiden työntekijöiden esihenkilötehtävät (4,5 vakituista työntekijää, 2 kausityöntekijää, 6 kesätyöntekijää ja 2 vaihtuvaa työharjoittelijaa)
- kaupungin metsien hoito metsähoitosuunnitelman mukaisesti
- romuajoneuvojen siirtoihin liittyvät viranomaistehtävät
- osallistuminen Kokemäen ja Porin seudun liikenneturvallisuustoimikuntien toimintaan
- avustaminen kiinteistöiden pihojen ja kenttien hoidossa kiinteistönhoitajia ja vapaa-aikasektoria
- maisematyölupien käsittely ja myöntäminen yhdessä rakennustarkastajan kanssa
- ostolaskujen tiliöinti ja hyväksyminen
Hallintosäännön 58 §:n mukaan viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Hallintosäännön 59 §:n mukaan lautakunnat päättävät vakinaisen henkilöstön valinnasta, jos kyseessä on lautakunnan alaisten tulosalueiden ja -yksiköiden esihenkilöiden palkkaaminen. Koeajan pituudesta päättää se, joka ottaa palvelussuhteeseen.
Kaupunginvaltuusto on 2.6.2025 § 55 päättänyt Kokemäen kaupungin kunnallisten ilmoitusten julkaisemisesta valtuustokaudella 2025-2029. Päätöksen mukaan viran- ja toimenhakuilmoitukset julkaistaan osastojen erikseen päättämällä tavalla, kuitenkin aina vähintään kaupungin internet-sivuilla sekä Kuntarekry-palvelussa.
Lisätietoja antaa Tekninen johtaja Markus Virtanen, puh. 040 488 6190
Esittelijä Tekninen johtaja Markus Virtanen
Päätösehdotus Tekninen- ja ympäristölautakunta päättää
1. että katu- ja puistomestarin viran kelpoisuusehdoiksi vahvistetaan insinöörin (AMK) tai muu vastaava korkeakoulututkinto. Lisäksi edellytetään, että hakijalla on käytännössä osoitettua kokemusta esihenkilötyöstä ja kehittävää asennetta keskeisten tehtäväalueiden hoitamiseen;
2. julistaa katu- ja puistomestarin viran haettavaksi;
3. että virkasuhde on toistaiseksi voimassa oleva;
4. että koeaika on 6 kuukautta;
5. valita haastattelijat.
Käsittely Merkitään pöytäkirjaan, että kaupunginhallitus on kokouksessaan 23.2.2026 myöntänyt täyttöluvan viran vakinaiseen täyttämiseen 1.10.2026 alkaen.
Päätös Lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Haastattelijoiksi valittiin lautakunnan puheenjohtaja Ilkka Kopo, hallintojohtaja Katja Törrönen ja tekninen johtaja Markus Virtanen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |