Dynasty tietopalvelu
Kokemäen kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 25.08.2026/Pykälä 86


Kokousasian teksti

 

 

 

Puhdistamontien tehdasalueen väestönsuojaseinän rakentaminen, tarjouspyyntöasiakirjojen hyväksyminen

 

Tylk 25.8.2026 § 86  

89/02.08.00/2026  

 

Kokemäen kaupungin omistamalla tehdaskiinteistöllä osoitteessa Puhdistamontie 9 sijaitsevan väestönsuojan yksi seinärakenne tulee rakentaa uudelleen. Seinärakenne on aikaisempien toimijoiden aikana toteutettu elementtirakenteisena, eikä se nykyisellään täytä väestönsuojalle asetettuja tiiviysvaatimuksia. Korjaustarve perustuu palotarkastuksessa havaittuun puutteeseen. Pelastusviranomainen on antanut kohdetta koskevan korjausmääräyksen, jonka mukaisesti väestönsuoja tulee saattaa vaatimusten mukaiseen kuntoon.

 

Insinööritoimisto K. Nieminen Oy on laatinut kohteen rakennesuunnitelmat. Suunnitelmien perusteella seinärakenteen uusimisesta on tarkoitus järjestää urakkakilpailutus. Hankkeen ennakoitu arvo alittaa rakennusurakoiden kansallisen kynnysarvon, minkä vuoksi kilpailutus toteutetaan rajoitetulla hankintamenettelyllä. Hanke on tarkoitus toteuttaa syksyn 2026 aikana.

 

Hankkeelle ei ole osoitettu erillistä määrärahaa vuoden 2026 talousarviossa. Hankkeen kustannukset katetaan vuoden 2026 investointiosaan sisältyvästä kiinteistöjen peruskorjausvaraus -määrärahasta.

 

Kaupungin hallintosäännön §:n 80 mukaan lautakunnat päättävät talousarvion puitteissa yli 60 000 euron hankinnoista ja §:n 81 mukaan tarjouspyyntöasiakirjat allekirjoittaa lautakunnan esittelijä. 

 

Lisätietoja antaa Rakennusinsinööri Jari Ruponen, puh. 040 488 6191

 

Esittelijä Tekninen johtaja Markus Virtanen

 

Päätösehdotus 

Tekninen- ja ympäristölautakunta

1.      hyväksyy Puhdistamontien tehdasalueen väestönsuojaseinän rakentaminen urakkatarjouspyyntöasiakirjat ja

2.      valtuuttaa rakennusinsinöörin tekemään tarvittaessa asiakirjoihin teknismuotoisia muutoksia ja korjauksia.

 

Päätös 

Lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.