Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokemäen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 02.03.2023/Pykälä 3


 

 

Keskusvaalilautakunnan sihteerin ottaminen sekä toimihenkilöiden puhe- ja läsnäolo-oikeudesta päättäminen keskusvaalilautakunnan kokouksissa

 

Kesk 02.03.2023 § 3  

284/00.00.00.01/2022  

 

Vaalilain 14 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunta ottaa itselleen sihteerin ja muun tarvittavan henkilöstön. Edelleen keskusvaalilautakunta päättää muiden kuin sen kokouksiin vaalilaissa tarkoitettujen tehtäviensä vuoksi osallistumaan oikeutettujen henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta kokouksissaan.

 

Kokemäen kaupungin hallintosäännön 28 § kohdan 5 mukaan hallintojohtajan tehtävänä on vastata keskusvaalilautakunnan asioiden valmistelusta ja täytäntöönpanosta sekä toimia lautakunnan pöytäkirjanpitäjänä. Hallintojohtajan sijaisena tarvittaessa toimii talousjohtaja.

 

Keskusvaalilautakunnan toiminnan järjestämisen kannalta on perusteltua myöntää läsnäolo- ja puheoikeus keskusvaalilautakunnan vuoden 2023 eduskuntavaaleja käsittelevissä kokouksissa hallinnon sihteeri Leena Kopiolle.

 

Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Essi Piirojärvi, puh. 040 488 6101.

 

Esittelijä Hallintojohtaja Essi Piirojärvi

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää

1. ottaa vuoden 2023 eduskuntavaaleja varten sihteerikseen hallintojohtaja Essi Piirojärven ja hänen sijaisekseen tarvittaessa Tauno Mäkisen;

2. myöntää puhe- ja läsnäolo-oikeuden keskusvaalilautakunnan vuoden 2023 eduskuntavaaleja koskevissa kokouksissa hallinnon sihteeri Leena Kopiolle.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta hyväksyi hallintojohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

_____________________

Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet