Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokemäen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 02.03.2023/Pykälä 6


 

 

Vuoden 2023 eduskuntavaalien äänestyspaikkojen, ennakkoäänestyspaikkojen ja ennakkoäänestyksen aukioloaikojen merkitseminen tiedoksi

 

 

KH 12.12.2022 § 297 

 

Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023. Ennakkoäänestys järjestetään kotimaassa 22.-28.3.2023.

 

Kaupunginhallituksen on huolehdittava siitä, että vaalitietojärjestelmään tallennetaan viimeistään 13.1.2023 eduskuntavaalien ennakkoäänestyspaikan nimi, käyntiosoite sekä ennakkoäänestyspaikan aukioloajat ja -päivät sekä vaalipäivän äänestyspaikan nimi ja käyntiosoite. Varsinaisen vaalipäivän äänestysajat on määrätty vaalilain 68 §:ssä.

 

Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa noudatetaan sitä äänestysaluejakoa, joka tulee voimaan 1.1.2023 ja joka perustuu kuntien 31.8.2022 mennessä Digi- ja väestötietovirastolle ilmoittamiin äänestysaluejakopäätöksiin. Jokaisella äänestysalueella on kaupunginhallituksen päätöksellä määrätty vaalipäivän äänestyspaikka.

 

Perustuslain 14 § 3 momentin mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Tämän nojalla kunnan tehtävänä on huolehtia siitä, että äänioikeutettujen äänestysmahdollisuudet ovat vaaleissa riittävät sekä ennakkoäänestyksessä että vaalipäivänä.

 

Vaalilain 9 §:n ja 48 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää ennakkoäänestyspaikoista sekä niiden aukioloajoista. Vaalilain mukaan ennakkoäänestyspaikka ei kuitenkaan saa olla avoinna arkipäivisin ennen klo 8 eikä klo 20 jälkeen, eikä lauantaisin ja sunnuntaisin ennen klo 10 eikä klo 16 jälkeen. Kaupungissa tulee olla vähintään yksi ennakkoäänestyspaikka, joka on avoinna ennakkoäänestysajan jokaisena päivänä. Vaalilain 47 §:n mukaan kotimaan yleinen ennakkoäänestyspaikka on ennakkoäänestystä varten avoinna kaikkina ennakkoäänestyksen ajanjakson päivinä, jollei kaupunginhallituksen päätöksellä erityisistä syistä toisin määrätä. Oikeusministeriön ohjeistuksen mukaan erityinen syy voi olla lähinnä kunnan jonkin alueen tai taajaman vähäseksi arvioitu äänestäjämäärä.

 

Kokemäellä ennakkoäänestyspaikkoja on viime vaaleissa ollut kolme: kaupunginvirasto, kaupunginkirjasto ja Kauvatsan paloasema. Ennakkoäänestysajat ovat kaupunginvirastolla olleet maanantaista perjantaihin klo 9-18 ja lauantaista sunnuntaihin klo 10-16. Kauvatsalla ennakkoäänestys on järjestetty vain yhtenä päivänä (torstaina) klo 12-17 alueen vähäiseksi arvioidun äänestäjämäärän vuoksi. Aluevaaleissa ennakkoäänestyspaikkana oli ensi kertaa lisäksi myös kaupunginkirjasto perjantaina klo 11-17 ja lauantaina klo 10-15.

 

Vaalipäivän vaalihuoneistot edellisissä vaaleissa ovat olleet

Tulkkilan ja Kakkulaisten äänestysalue 001: Koulukeskus, Haapionkatu 13

Peipohjan äänestysalue 002: Sataedu Kokemäki, Suoratie 1

Kauvatsan äänestysalue 003: Kauvatsan paloasema, Yttiläntie 277

Risten äänestysalue 004: Risten koulu, Risteentie 408.

 

Vaalilain 9 §:n 3 kohdan mukaan ennakkoäänestyspaikkoina toimivat sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut, kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt sosiaalihuollon toimintayksiköt, rangaistuslaitokset sekä Puolustusvoimien varusmieskoulutusta antavien joukko-osastojen varuskunnat ja Rajavartiolaitoksen varusmieskoulutusta antavat yksiköt. Ennakkoäänestys suoritetaan vaalilain 48 §:n mukaan edellä mainituissa laitoksissa ennakkoäänestysaikana vähintään yhtenä ja enintään kahtena päivänä vaalitoimikunnan määrääminä kellonaikoina. Vaalilain 9 §:n 3 kohdan mukaan kaupunginhallituksen on päätettävä ennakkoäänestyspaikkoina toimivista sosiaalihuollon toimintayksiköistä. Pääsääntönä on, että näiden laitosten tulee tarjota ympärivuorokautista hoitoa. Kokemäen kaupungin alueella tällaisia paikkoja ovat tällä hetkellä Palvelukeskus Henrikinhovi, Palvelutalo Vuollekoti, Salavatalot, Ikipihlaja Kuusama, Attendo Hermanni palvelukoti, Esperi Hoivakoti Ilola, Kauvatsan vanhustentalo sekä Satakunnan sairaanhoitopiirin Kokemäen asumisyksikkö Kajastus.

 

Ennakkoäänestyksen näissä paikoissa toimittavat kaupunginhallituksen määräämät vaalitoimikunnat.

 

Ennakkoäänestys esimerkiksi ryhmäasunnossa, jossa hoitoa ei anneta ympärivuorokautisesti, voidaan järjestää kotiäänestyksenä.

 

Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Essi Piirojärvi, puh. 040 488 6101.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että vuoden 2023 eduskuntavaaleissa

1. kunnan yleisinä ennakkoäänestyspaikkoina toimivat Kokemäen kaupunginkirjasto ja Kauvatsan paloasema;

2. kaupunginkirjaston ennakkoäänestyspaikka on avoinna
- keskiviikkona 22.3., torstaina 23.3., perjantaina 24.3., maanantaina 27.3. ja tiistaina 28.3. klo 9-18
- lauantaina 25.3. ja sunnuntaina 26.3. klo 10-15;

3. Kauvatsan paloaseman ennakkoäänestyspaikka on avoinna
- torstaina 23.3. klo 12-17;

4. vaalipäivän äänestyspaikat ovat
Tulkkilan ja Kakkulaisten äänestysalue 001: Koulukeskus
Peipohjan äänestysalue 002: Sataedu Kokemäki
Kauvatsan äänestysalue 003: Kauvatsan paloasema
Risten äänestysalue 004: Risten koulu;

5. Vaalilain 9.1 §:n 3. kohdan mukaisia ennakkoäänestyspaikkoja ovat Palvelukeskus Henrikinhovi, Palvelutalo Vuollekoti, Salavatalot, Ikipihlaja Kuusama, Attendo Hermanni palvelukoti, Esperi Hoivakoti Ilola, Kauvatsan vanhustentalot sekä Satakunnan sairaanhoitopiirin Kokemäen asumisyksikkö Kajastus.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Kesk 02.03.2023 § 6  

284/00.00.00.01/2022  

 

Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Essi Piirojärvi, puh. 040 488 6101.

 

Esittelijä Hallintojohtaja Essi Piirojärvi

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta merkitsee kaupunginhallituksen päätöksen tiedoksi.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta hyväksyi hallintojohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

_____________________

Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet