RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 14.03.2023/Pykälä 12
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupunkipyörät 2023
Evl 14.03.2023 § 12
137/02.08.00/2022
Elinvoimalautakunta päätti kokouksessaan 29.3.2022 §20 hankkia Kokemäen kaupungille kaupunkipyörät käyttöön Kaakau Oy:lta kesäkaudeksi 2022. Allekirjoitettuun tarjoukseen sisältyi myös optio-oikeus vuodelle 2023 7000 euron hintaan.
Kaudella 2022 eri pituisia pyörävuokrauksia tehtiin Kokemäellä yhteensä 280 kpl, joista suurin osa sijoittui rautatieaseman ja Tulkkilasalin välisen matkaan taittamiseen. Asema paikkoja kasvatettiin samaisen kauden aikana alkuperäisestä neljästä viiteen pysäkkipaikkaan.
Kaakau Oy on solminut mahdollisista pyörien korjaustarpeista paikallisen pyöräliikkeen kanssa. Kokemäen kaupunki ei vastaa Kaakau Oy:n ja pyöräliikkeen välisestä sopimuksesta, ainoastaan toimittaa pyöräliikkeeseen omatoimisesti huoltoa vaativat pyörät. Kaupunkipyöriin on mahdollista hankkia paikallisten yrittäjien mainoksia.
Vuoden 2023 osalta kaupunki on lähestynyt paikallisia yrityksiä ja oppilaitoksia pyöräparkkien sijoittamisesta yrityksien/oppilaitoksien piha-alueelle 500 euron kustannuksella.
Pyörien vuokrausaika on toukokuusta lokakuun loppuun.
Lisätietoja antaa hallintojohtaja Essi Piirojärvi, puh. 040 488 6101.
Esittelijä Hallintojohtaja Essi Piirojärvi
Päätösehdotus Elinvoimalautakunta päättää sitoutua Kaakau Oy:n kanssa tehtävään kaupunkipyöräsopimukseen vuoden 2023 kesän osalta.
Käsittely Keskustelun aikana Petri Suutari esitti hallintojohtajan päätäsehdotusta vastaan, Olli Leino kannatti Suutarin ehdotusta. Puheenjohtaja totesi että on syntynyt esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, jonka vuoksi oli suoritettava nimenhuutoäänestys.
Esittelijän ehdotusta kannattaneiden tuli äänestää "JAA" ja jäsen Petri Suutarin esittämää ja Olli Leinon kannattamaa esitystä kannattaneiden tuli äänestää "EI". Hyväksyttiin äänestysjärjestys yksimielisesti. EI-äänet antoivat Peteri Suutari ja Olli Leino. Puheenjohtaja totesi hallintojohtajan päätösehdotuksen tulleen kokouksen päätökseksi.
Jäsen Petri Suutari poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksen teon jälkeen kello 18:55.
Päätös Elinvoimalautakunta päätti sitoutua Kaakau Oy:n kanssa tehtävään kaupunkipyöräsopimukseen vuoden 2023 kesän osalta.
_____________________
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |