RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 27.06.2023/Pykälä 62
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnallisteknisissä maanrakennustöissä käytettävien konepalveluiden hintojen tarkistukset ajalla 1.7.2023 - 31.12.2023
Tylk 20.12.2022 § 114
Kokemäen kaupungin kunnallisteknisissä maanrakennustöissä käytettävien konepalveluiden urakoitsijoiden kanssa on sopimus ajalle 1.1.2022 - 31.12.2023. Kilpailutus toteutettiin syksyllä 2021, tarjousten jättöajan ollessa 10.11.2021.
Osa urakoitsijoista on lähettänyt tekninen- ja ympäristölautakunnalle kirjeen, missä he esittävät hintojen tarkistusta. Perusteluina kirjeissä mainitaan mm. polttoaineiden ja yleisten kustannusten voimakas ja ennalta-arvaamaton hintojen nousu.
Tekninen- ja ympäristölautakunta käsittelee kokouksessaan 20.12.2022 tal-vikunnossapitotöihin liittyvän indeksitarkistuksen. Indeksitarkistus tehdään samoihin perusteisiin vedoten, kuin mihin urakoitsijat ovat vedonneet kun-nallisteknisten maanrakennustöiden sopimuksen osalta. Talvikunnossapito-sopimukseen liittyen lautakunnalle on esitetty 10%:n korotusta sopimushin-toihin. Korotus perustuu maarakennuskustannusindeksin alaindeksiin "katu-jen ylläpito". Teknisen- ja ympäristölautakunnan päätökseen vedoten yh-denvertaisesti nähdään 10%:n korotuksen olevan kohtuullinen vastaaviin perusteisiin vedoten myös kunnallisteknisten maanrakennustöiden sopi-muksen kohdalla.
Maanrakennustöissä käytettävien konepalveluiden tarjouspyyntöasiakirjojen mukaan: " Tuntihintojen tulee olla kiinteästi voimassa koko sopimuskauden ajan seuraavin poikkeuksin: Mikäli viranomaisten määräämien julkisten maksujen tai arvonlisäveron suuruus tai kantamisperuste muuttuu joko säädösmuutoksen tai verotuskäytännön muuttumisen vuoksi, hinnat muuttuvat vastaavasti."
Edelleen hankintalain (laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopi-muksista 1397/2016) 136 §:n mukaan hankintasopimusta ei saa olennaisesti muuttaa sopimuskauden aikana. 136 §:n toisen momentin 3) kohdan mukaan hankintasopimukseen tai puitejärjestelyyn voidaan kuitenkin tehdä muutos ilman uutta hankintamenettelyä, mikäli muutoksen tarve johtuu olosuhteista, joita huolellinen hankintayksikkö ei ole voinut ennakoida, eikä muutos vaikuta hankintasopimuksen yleiseen luonteeseen.
Tarjouspyyntöasiakirjojen sekä hankintalain mukaan hintojen korottaminen ei olisi mahdollista, mutta mm. poikkeuksellisen kovan polttoaineiden hin-nannousun vuoksi korotusta on pidettävä asianmukaisena ja perusteltuna.
Lisätietoja antaa Tekninen johtaja Markus Virtanen, puh. 040 488 6190
Esittelijä Tekninen johtaja Markus Virtanen
Päätösehdotus Tekninen- ja ympäristölautakunta päättää korottaa tarjottujen kunnallisteknisissä maanrakennustöissä käytettävien konepalveluiden hintoja 10 %:lla ja korotus on voimassa ajalla 1.12.2022 - 30.6.2023.
Päätös Lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Tylk 27.06.2023 § 62
341/02.08.00/2022
Tekninen- ja ympäristölautakunta päätti kokouksessaan 20.12.2022 § 114 korottaa kunnallisteknisissä maanrakennustöissä käytettävien konepalveluiden hintoja 10 %:lla ajalla 1.12.2022 - 30.6.2023.
Urakoisijoiden sopimuskautta on jäljellä 1.7.2023 - 31.12.2023. Syksyllä 2023 toteutetaan kilpailutus ja uusi sopimuskausi alkaa 1.1.2024.
Vuoden 2022 loppupuolen jälkeen maanrakennuskustannusindeksi on edelleen vähän noussut, joten tekninen- ja ympäristölautakunnan joulukuun kokouksessa mainitut perusteet ovat edelleen voimassa. Tämän johdosta korotuksen jatkamista on pidettävä asianmukaisena ja perusteltuna.
Lisätietoja antaa Rakennusinsinööri Jari Ruponen, puh. 040 488 6191
Esittelijä Teknisen johtajan sijainen Jari Ruponen
Päätösehdotus Tekninen- ja ympäristölautakunta päättää jatkaa kunnallisteknisissä maanrakennustöissä käytettävien konepalveluiden hankintaa 10 %:n korotetulla hinnalla sopimuskauden loppuun eli ajalle 1.7.2023 - 31.12.2023.
Päätös Lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |