Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokemäen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 07.02.2022/Pykälä 8


 

Kiinteistö Oy Hakatienkartanon ja Kiinteistö Oy Kokemäen Teljän Talojen sulautuminen ja sen johdosta annettava takaussitoumus

 

 

 

KH 31.01.2022 § 31 

 

 

KH 29.11.2021 § 362

 Otsikossa mainitut kiinteistöosakeyhtiöt ovat toteuttamassa sulatumista.  Su­lau­tu­mi­sen tavoitteena on selkeyttää yhtiörakennetta ja vähentää hal­lin­nol­li­sia kustannuksia. Sulautumissuunnitelma on allekirjoitettu 15.8.2021. Sulautuminen on aikaisempien vuosien konsernitavoitteen mu­kai­nen.

 

 Kokemäen kaupunki omistaa sulautuvien yhtiöiden kaikki osakkeet.

 

 Kaupunki on antanut vuonna 1996 antanut omavelkaisen takauksen Ha­ka­tien­kar­ta­non Valtiokonttorilta saamalle/yhdistellylle silloiselle 422 766,68 euron lainalle. Ko. lainan pääoma 31.12.2020 oli 245 929,90 eu­roa.

 

 Sulautumisen johdosta ARA edellyttää Kokemäen kaupungilta uutta pää­tös­tä takauksesta.

 

 Kuntalain 14 §:n mukaan valtuusto päättää "takaussitoumuksen tai muun vakuuden antamisesta toisen velasta".

 

 Lisätietoja antaa talousjohtaja Tauno Mäkinen, puh. 040 488 6120.

 

 Kaupunginjohtajan päätösehdotus

 

  Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, et­tä se antaa omavelkaisen takauksen aravalainan 1330 - 32100 jäljellä olevan pääoman, sen korkojen, vii­väs­tys­kor­ko­jen sekä mahdollisten lainanhoito- ja perimiskulujen suo­rit­ta­mi­ses­ta.

 

 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se antaa omavelkaisen takauksen aravalainan 1330 - 32100 jäljellä olevan pääoman, sen korkojen, vii­väs­tys­kor­ko­jen sekä mahdollisten lainanhoito- ja perimiskulujen suo­rit­ta­mi­ses­ta.

 _______________

 

KV 13.12.2021 § 112 Lisätietoja antaa talousjohtaja Tauno Mäkinen, puh 040 488 6120.

 

 Kaupunginhallituksen päätösesitys

 

  Kaupunginvaltuusto päättää antaa omavalkaisen ta­kauk­sen aravalainan 1330 - 32100 jäljellä olevan pääoman, sen kor­ko­jen, viivästyskorkojen sekä mahdollisten lainanhoito- ja perimiskulujen suorittamisesta.

 

 Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen pää­tös­esi­tyk­sen yksimielisesti.

 _______________

 

Valtiokonttori on 27.1.2022 saapuneella sähköpostilla ilmoittanut, että kaupunginvaltuuston päätöstä tulee tarkentaa, koska siinä on ollut kiinteistöyhtiöstä tai kaupungista riippumaton tekninen virhe.

 

Lisätietoja antaa talousjohtaja Tauno Mäkinen, puh. 040 488 6120.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto päättää antaa omavelkaisen takauksen sulautumisessa Kiinteistö Oy Kokemäen Teljän Taloille siirtyvän aravalainan 1334-34100 jäljellä olevan pääoman, sen korkojen, viivästyskorkojen sekä mahdollisten lainanhoito- ja perimiskulujen suorittamisesta.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää, että kaupunginvaltuusto päättää antaa omavelkaisen takauksen sulautumisessa Kiinteistö Oy Kokemäen Teljän Taloille siirtyvän aravalainan 1334-34100 jäljellä olevan pääoman, sen korkojen, viivästyskorkojen sekä mahdollisten lainanhoito- ja perimiskulujen suorittamisesta.

 

 

KV 07.02.2022 § 8  

68/02.04.06/2022  

 

Lisätietoja antaa talousjohtaja Tauno Mäkinen, puh. 040 488 6120.

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päätti esittää, että kaupunginvaltuusto päättää antaa omavelkaisen takauksen sulautumisessa Kiinteistö Oy Kokemäen Teljän Taloille siirtyvän aravalainan 1334-34100 jäljellä olevan pääoman, sen korkojen, viivästyskorkojen sekä mahdollisten lainanhoito- ja perimiskulujen suorittamisesta 

 

Käsittely Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja esitti, että päätöstekstiin lisätään maininta, että kaupunginvaltuusto edellyttää Kiinteistö Oy Kokemäen Teljän taloilta vastaavan suuruista vastavakuutta.

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti antaa omavelkaisen takauksen sulautumisessa Kiinteistö Oy Kokemäen Teljän Taloille siirtyvän aravalainan 1334-34100 jäljellä olevan pääoman, sen korkojen, viivästyskorkojen sekä mahdollisten lainanhoito- ja perimiskulujen suorittamisesta sekä edellytti Kiinteistö Oy Kokemäen Teljän taloilta vastaavan suuruista vastavakuutta.

 

_____________________

Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet