RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.05.2022/Pykälä 35
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Katilan asemakaavan muutoksen hyväksyminen
KH 28.03.2022 § 89
Asemakaavan laatija Nosto Consulting Oy on laatinut 24.3.2022 päivätyn ehdotuksen Katilan asemakaavan muutokseksi. Kaavatyön vireilletulosta ja luonnosvaiheen valmisteluaineistosta on kuulutettu 17.2.2022. Kaavaluonnos ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma valmisteluaineistoineen on ollut yleisesti nähtävillä 17.2. - 18.3.2022 Kokemäen kaupungin teknisen osaston kaavoitustoimessa sekä Kokemäen kaupungin internetsivuilla. Kuulutus kaavan vireilletulosta ja luonnosvaiheen nähtävilläolosta on julkaistu internetsivuilla sekä paikallislehti Sydän-Satakunnassa. Asemakaavan muutoshankkeesta on tiedotettu asemakaavan naapurustolle kirjeitse.
Luonnoksesta on pyydetty lausunnot Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES:lta, Väylävirastolta, Satakuntaliitolta, Satakunnan Pelastuslaitokselta, Satakunnan Museolta, Kokemäen Vesihuolto Oy:ltä, Kokemäen Sähkö Oy:ltä, Kokemäen Lämpö Oy:ltä ja Kokemäen kaupungin toimielimiltä.
Kaavaluonnoksen nähtävilläolon aikana ei tullut mielipiteitä osallisilta.
Kaavaluonnoksesta saatiin lausunnot Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES:lta, Väylävirastolta, Satakuntaliitolta, Satakunnan Pelastuslaitokselta, Satakunnan Museolta, Kokemäen Vesihuolto Oy:ltä, Kokemäen kaupungin tekninen- ja ympäristölautakunnalta ja Kokemäen kaupungin sivistys- ja hyvinvointilautakunnalta. Kaavan laatijan vastine lausuntoihin on kaavaehdotuksen selostusosassa. Annetut lausunnot on huomioitu ehdotusta laadittaessa. Viranomaisneuvotteluiden tarve arvioidaan myöhemmässä vaiheessa.
Suunnittelualueelta on laadittu turvallisuuselvitys, liikennemelu- ja raideliikenteen tärinä- ja runkomeluselvitykset ja yleiskaavallinen tarkastelu, joiden tulokset huomioidaan ehdotusvaiheessa. Hulevesi- ja maisemaselvitystä tarkastellaan Katilan asemakaavan muutoksenkin osalta viereisen kaavahankkeen Kirkkokallion asemakaavan ehdotusvaiheessa.
Tiedottaminen ja vuorovaikutus sekä mahdollisuus muistutusten esittämiselle järjestetään maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 62 § sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen (MRA) 30 § mukaisesti.
Ilmoitus kaavaehdotuksen nähtävilläolosta julkistetaan paikallislehti Sydän-Satakunnassa ja kaupungin internetsivuilla: www.kokemaki.fi. Osallisilla ja kunnan jäsenillä on mahdollisuus esittää huomautus kaavaehdotuksesta sen ollessa julkisesti nähtävillä. Viranomaisilta pyydetään lausunnot tarpeen mukaan.
Kokemäen kaupungin hallintosäännön 23 §:n mukaan kaupunginhallituksen tehtävä ja ratkaisuvalta on tiedottaa käynnissä olevista kaavoitustoimista.
Lisätietoja antaa Tekninen johtaja Markus Virtanen, puh. 040 488 6190.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää maankäyttö- ja rakennuslain 65 §:n sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti asettaa ehdotuksen Katilan asemakaavan muutoksesta julkisesti nähtäville vähintään 30 päivän ajaksi sekä pyytää siitä tarvittavat lausunnot.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.
KH 09.05.2022 § 126
Katilan asemakaavamuutoksen ehdotus on ollut nähtävillä 31.3. - 2.5.2022 Kokemäen kaupungin teknisen osaston kaavoitustoimessa sekä Kokemäen kaupungin internetsivuilla. Kuulutus kaavaehdotuksen nähtävilläolosta on julkaistu kaupungin internetsivuilla ja paikallislehti Sydän-Satakunnassa. Suunnittelualueen naapureille on tiedotettu kirjeitse.
Ehdotuksesta antoivat määräaikaan mennessä lausunnon Varsinais-Suomen ELY-keskus, elinvoimalautakunta ja tekninen- ja ympäristölautakunta. Kokemäen Vesihuolto Oy:llä ei ollut lausuttavaa. Satakuntaliiton ja Väyläviraston lausunnot saapuivat sen jälkeen, kun hyväksyttäväksi esitetyt kaava-asiakirjat oli laadittu. Osallisilta ei saatu muistutuksia.
Annettujen lausuntojen pohjalta on hyväksymisvaiheeseen tehty vähäisiä muutoksia.
- Kadunnimi Teräspellontie on muutettu Intokaduksi.
Kaupungin hallintosäännön 24 § mukaan kaupunginhallitus päättää muiden kuin vaikutuksiltaan merkittävien asemakaavojen hyväksymisestä. Merkittävät kaavat hyväksyy kaupunginvaltuusto.
Lisätietoja antaa Maankäyttöinsinööri Mikko Eskola, puh. 040 488 6210.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi Satakuntaliiton ja Väyläviraston lausunnot ja päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy 3.5.2022 päivätyn Katilan asemakaavan muutoksen Peipohjan (103) kaupunginosassa, jolla laajennetaan T/kem merkintää ja rajataan erityis- ja katualueet.
Käsittely Kaupunginjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen.
Kaupunginjohtajan muutettu päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se ottaa huomioon Satakuntaliiton ja Väyläviraston lausunnot ja hyväksyy 3.5.2022 päivätyn Katilan asemakaavan muutoksen Peipohjan (103) kaupunginosassa, jolla laajennetaan T/kem merkintää ja rajataan erityis- ja katualueet.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se ottaa huomioon Satakuntaliiton ja Väyläviraston lausunnot ja hyväksyy 3.5.2022 päivätyn Katilan asemakaavan muutoksen Peipohjan (103) kaupunginosassa, jolla laajennetaan T/kem merkintää ja rajataan erityis- ja katualueet.
KV 16.05.2022 § 35
76/10.02.03/2022
Lisätietoja antaa Maankäyttöinsinööri Mikko Eskola, puh. 040 488 6210
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se ottaa huomioon Satakuntaliiton ja Väyläviraston lausunnot ja hyväksyy 3.5.2022 päivätyn Katilan asemakaavan muutoksen Peipohjan (103) kaupunginosassa, jolla laajennetaan T/kem merkintää ja rajataan erityis- ja katualueet.
Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen päätösesityksen yksimielisesti.
_____________________
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |