RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.05.2023/Pykälä 19
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokemäen kaupungin henkilöstökertomus vuodelta 2022
Yhtmk 22.03.2023 § 13
Henkilöstökertomus on laadittu Kokemäellä vuodesta 1998 lähtien. Henkilöstökertomuksen tehtävänä on antaa tietoa henkilöstön kehittämisen perustaksi ja päätöksenteon tueksi. Henkilöstökertomus sisältää tietoa henkilöstön lukumäärästä, ikärakenteesta, vaihtuvuudesta, henkilöstökuluista, sairauspoissaoloista ja työterveyshuollon kustannuksista. Näkökulmat ovat menneessä kehityksessä ja sen tulkinnoissa. Henkilöstökertomus on henkilöstöjohtamisen ja henkilöstösuunnittelun apuväline, jota tarvitaan henkilöstövoimavaran määrän ja laadun ennakointiin sekä muuhun henkilöstön kehittämiseen. KT Kuntatyönantajat ja henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt ovat laatineet yhteistyönä kunta-alan suosituksen henkilöstöraportoinnin kehittämiseksi vuonna 2021. Suosituksessa todetaan, että kuntatyönantajan on tunnettava henkilöstövoimavarat, joilla palvelut järjestetään. Henkilöstökertomuksessa käsiteltävät asiat on pyritty keräämään suosituksen mukaisista tunnusluvuista ja Kokemäen kaupungin henkilöstökertomus vuodelta 2022 täyttää kyseisen suosituksen sisällön.
Vuoden 2021 henkilöstökertomuksen runko on laadittu siten, että se kattaa johtamisessa ja sen kehittämisessä tarvittavan henkilöstön määrää ja rakennetta, henkilöstön tilaa, työhyvinvointia sekä henkilöstömenoja koskevan olennaisen tiedon. Vertailuvuosina henkilöstökertomuksessa on käytetty aiemman käytännön mukaan kahta edellistä vuotta, eli vuosia 2020 ja 2021. Henkilöstökertomus on laadittu 31.12.2022 vallinneen tilanteen mukaan. Kuten aiempinakin vuosina, henkilöstökertomuksessa esitettyjä tietoja, niiden esittämistapaa ja muuta tekstisisältöä on kehitetty edelleen aiempien vuosien henkilöstökertomuksiin nähden.
Lisätietoja antaa hallintojohtaja Essi Piirojärvi, puh. 040 488 6101.
Esittelijä Hallintojohtaja Essi Piirojärvi
Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta merkitsee tiedoksi luonnoksen Kokemäen kaupungin vuoden 2022 henkilöstökertomukseksi.
Päätös Yhteistyötoimikunta hyväksyi hallintojohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti .
KH 27.03.2023 § 87
Lisätietoja antaa hallintojohtaja Essi Piirojärvi, puh. 040 488 6101.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
1. hyväksyä liitteenä olevan Kokemäen kaupungin henkilöstökertomuksen vuodelta 2022 ja;
2. esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi liitteenä olevan Kokemäen kaupungin henkilöstökertomuksen vuodelta 2022.
Päätös Kaupunginhallitus päätti siirtää pykälän käsittelyn seuraavaan kokoukseen.
KH 11.04.2023 § 108
Lisätietoja antaa hallintojohtaja Essi Piirojärvi, puh. 040 488 6101.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
1. hyväksyä liitteenä olevan Kokemäen kaupungin henkilöstökertomuksen vuodelta 2022 ja;
2. esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi liitteenä olevan Kokemäen kaupungin henkilöstökertomuksen vuodelta 2022.
Päätös Kaupunginhallitus päätti
1. hyväksyä liitteenä olevan Kokemäen kaupungin henkilöstökertomuksen vuodelta 2022 ja;
2. esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi liitteenä olevan Kokemäen kaupungin henkilöstökertomuksen vuodelta 2022.
KV 15.05.2023 § 19
25/02.02.03/2023
Lisätietoja antaa talousjohtaja Tauno Mäkinen, puh. 040 488 6120.
Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto päättää merkitä tiedoksi liitteenä olevan Kokemäen kaupungin henkilöstökertomuksen vuodelta 2022.
Päätös Kaupunginvaltuusto merkitsi tiedoksi liitteenä olevan Kokemäen kaupungin henkilöstökertomuksen vuodelta 2022
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |