Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokemäen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.10.2024/Pykälä 172



 

 

 

Lausunnon antaminen Satakunnan työllisyysalueen talousarviosta vuodelle 2025

 

KH 07.10.2024 § 172  

133/00.04.01/2023  

 

Satakunnan työllisyysalueelle on valmisteltu ehdotus talousarvioksi vuodelle 2025. Nyt laadittava talousarvio on ensimmäinen, joten siihen sisältyy normaalin talousarviovalmistelun epävarmuuksien lisäksi siirtymävaiheen teknisiä haasteita. Lausuntoa on pyydetty 30.9.2024 mennessä.

 

Satakunnan työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen mukaan Satakunnan työllisyysalueen jaosto/elinvoima- ja ympäristölautakunta tekee sopimuskuntia kuultuaan Porin kaupunginhallitukselle Satakunnan työllisyysalueen toimintaa koskevan talousarvioesityksen.

 

Talousarviossa toimintatuotot koostuvat sopimuskuntien valtionosuuslaskelmien mukaisista maksuosuuksista. Palvelut rahoitetaan valtionosuuskriteereihin pohjautuvilla kuntakohtaisilla maksuosuuksilla. Maksuosuudet vahvistetaan työllisyysalueen talousarvion ja kuntakohtaisten valtionosuuskriteerien mukaisiksi viimeistään talousarviovuoden tammikuussa. Talousarvioesityksessä vuodelle 2025 jäsenkuntien maksuosuudet ovat yhteensä 13 703 744 euroa mukaan lukien isäntäkunta Porin osuus.

 

Talousarviota on valmisteltu niin, että se olisi mahdollisimman kustannusneutraali. Työllisyysalueen tuloslaskelmaan tuloiksi on laskettu sopimuskuntien maksuosuudet yhteensä 4 654 715 euroa. Toimintakulut yhteensä ovat 13 703 744 euroa.

 

Toimintakatteeksi muodostuu näin -9 049 029 euroa. Kun tähän lisätään vastuukunta Porin kustannusosuus 9 049 029 euroa, Satakunnan työllisyysalueen nettokustannukseksi muodostuu 0 euroa.

 

Sopimuskuntien maksuosuudet on määritelty suoraan Työ- ja elinkeinoministeriön laatimien valtionosuuslaskelmien mukaisesti. Sopimuskuntien maksuosuuksiin ei tällä hetkellä ole tiedossa muutoksia, mutta kuitenkin laskelmiin pyydetään edelleen suhtautumaan varauksella.

 

Lisätietoja antaa Talousjohtaja Tauno Mäkinen, puh. 040 488 6120.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää todeta lausuntonaan seuraavaa:

1. Lausuntopyynnössä esitetty talousarvio on laadittu siirtymävaiheesta johtuen melko yleisellä tasolla, joten suunnitellusta toiminnasta ja tulevista menettelytavoista/käytännöistä lausuminen ei ole mahdollista.

2. Kuntien maksuosuudet työllisyysalueelle vuodeksi 2025 on budjetoitu sen mukaisiksi, mitä kukin kunta on saamassa valtionosuutta työllisyyspalveluiden hoitamiseen.  Kokemäen kaupunki pitää tärkeänä, että jatkossa toiminnan vakiinnuttua kuntien maksuosuuksien määräytymisperusteet määritellään nykyistä tarkemmin.

3. Kuntien talous on kiristymässä huomattavasti tulevina vuosina.  Tällöin on hyvä huomata se, että kunnille nyt ja tulevaisuudessa maksettava valtionosuus on yleiskatteista eikä ”korvamerkittyä.”

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.