RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.04.2025/Pykälä 86
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kaavoituskatsauksen 2025 hyväksyminen ja asettaminen julkisesti nähtäville
KH 07.04.2025 § 86
48/10.02.03/2024
Alueidenkäyttölain 7 §:n mukaan kaavoituskatsauksessa kerrotaan vuosittain kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaavoista. Katsauksessa selostetaan lyhyesti kaava-asioiden käsittely ja annetaan tieto maankäytön suunnitelmista. Näin edistetään alueidenkäyttölain ja kuntalain tavoitteiden mukaista kansalaisten tiedonsaantia ja mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon. Kaupungin hallintosäännön 23 §:n kohdan 25 mukaan kaupunginhallitus päättää kaupungin kaavoituskatsauksen hyväksymisestä.
Lisätietoja antaa Ympäristöasiantuntija Kari Ylikoski, puh. 044 747 5885
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan kaavoituskatsauksen 2025. Katsaus asetetaan julkisesti nähtäville teknisen osaston kaavoitukseen ja kaupungin verkkosivulle. Nähtäville asettamisesta ilmoitetaan Sydän-Satakunta-lehdessä.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |