RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 20.10.2025/Asianro 9
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Vuoden yrittäjäpalkinnon jakoperusteiden päivittäminen
KH 12.08.2024 § 133
Kokemäen kaupunginhallitus on vuodesta 1977 alkaen vuosittain jakanut yrittäjäpalkinnon eli ns. nimennyt vuoden kokemäkeläisen yrittäjän.
Kaupunginhallituksen 30.5.1977 hyväksymät yrttäjäpalkinnon jakoperusteet ovat seuraavat:
"Palkinnon saajaa valittaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota mm. seuraaviin seikkoihin:
- Yrityksen ikä ja kasvunopeus viimeisten vuosien aikana;
- Yrityksen kannattavuus ja vakavaraisuus;
- Henkilömäärän lisäys sekä liikevaihdon kasvu;
- Yrityksen tarjoaminen työpaikkojen lukumäärä;
- Etusija olisi annettava yrityksille, joita on perustajaperheen jäsen tai jäsenet menestyksellisesti kehittäneet;
- Yrityksen ja sen omistajan nauttima luottamus ja arvonanto omalla paikkakunnallaan;
- Erityistä arvoa olisi annettava suuria vaikeuksia ja vastuksia kokeneelle, mutta niistä menestyksellä selviytyneelle yritykselle;
- Yrityksen toiminta-ajatuksen tai tuoteideoitten omaperäisyys sekä toiminnan, palvelusten tai tuotteiden jatkuva itsenäinen kehittely;
- Kilpaileeko yritys ulkomailta tuotavien tavaroiden tai ulkomaisten palvelusten kanssa ja viekö yritys tuotteitaan tai palveluksiaan ulkomaille."
Yrittäjäpalkinnon saaja on palkittu Kokemäen kaupungin itsenäisyyspäivän juhlatilaisuudessa.
Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Katja Törrönen, puh. 040 488 6101.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
1. perustaa työryhmän vuoden yrittäjän valintaa varten;
2. nimetä työryhmään kolme edustajaa;
3. pyytää Kokemäen Yrittäjät ry:tä nimeämään kolme edustajaa työryhmään;
4. todeta, että kaupunginjohtajalla on läsnäolo-oikeus työryhmän kokouksissa.
Päätös Kaupunginhallitus päätti
1. perustaa työryhmän vuoden yrittäjän valintaa varten;
2. nimetä työryhmään edustajiksi Juhani Seppälän, Ari Prinkkalan ja Soile Ojala-Sepän;
3. pyytää Kokemäen Yrittäjät ry:tä nimeämään kolme edustajaa työryhmään;
4. todeta, että kaupunginjohtajalla on läsnäolo-oikeus työryhmän kokouksissa.
KH 20.10.2025
316/12.03.01/2022
Kaupunginhallituksen vahvistamat yrittäjäpalkinnon jakoperusteet ovat lähes 50 vuotta vanhat, joten niitä on ollut tarkoituksenmukaista päivittää. Vuoden yrittäjän valintaa varten perustettu työryhmä on laatinut uudet kriteerit palkinnon myöntämiselle. Valittavan yrityksen/yrittäjän ei tarvitse täyttää kaikkia listalla olevia kriteerejä.
Lisätietoja antaa Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen, puh. 040 488 6100.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevat vuoden yrittäjäpalkinnon jakoperusteet.
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |