Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokemäen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 01.12.2025/Pykälä 284



 

 

 

Kuntastrategian hyväksyminen valtuustokaudelle 2025-2029

 

KH 04.11.2025 § 251 

 

 

Kokemäen kaupungin strategia vuosille 2022–2025 on kaupunginvaltuuston hyväksymä pitkän aikavälin suunnitelma, joka ohjaa kaupungin toimintaa ja taloutta. Strategia perustuu kuntalain 37 §, jonka mukaan kunnassa tulee olla kuntastrategia, jossa määritellään kunnan keskeiset tavoitteet ja kehittämisen suunta.

Strategiassa on määritelty kaupungin visio, arvot ja painopistealueet, joille on asetettu konkreettiset alatavoitteet, toimenpiteet, mittaristot ja vastuuhenkilöt. Visio kuvaa Kokemäen toivottua tulevaisuuden tilaa, ja arvot muodostavat perustan kaupungin toiminnalle ja päätöksenteolle. Strategia toimii myös kaupungin talousarvion ja muun toiminnan suunnittelun lähtökohtana.

 

Strategiaa on tarkoituksenmukaista päivittää niin, että valmistelussa otetaan huomioon kunnan nykytila, toimintaympäristön muutokset, palvelujen järjestämisen periaatteet, elinvoiman ja kestävän kehityksen edistäminen sekä henkilöstö- ja omistajapolitiikan linjaukset. Kaupunginvaltuusto käsitteli strategian päivittämistä talouden ohella valtuustoseminaarissa 3.–4.10.2025. Tämän keskustelun pohjalta laadittiin strategialuonnos, josta pyydetään lausuntoja ja kommentteja asiantuntijalautakunnilta, vaikuttajaelimiltä sekä kuntalaisilta.


Luonnokseen sisältyy päivitettynä kaupungin visio, arvot ja painopistealueet. Kuulemiskierroksen ja hyväksymisen jälkeen strategiatyö jatkuu mittariston tarkemmalla määrittelyllä sekä toimenpiteiden konkretisoimisella tavoitteisiin pääsyn varmistamiseksi.

 

Strategian toteutumista seurataan vuosittain osana kaupungin toiminnan ja talouden suunnittelua. Strategia julkaistaan kaupungin verkkosivuilla valmistuttuaan ja on saatavilla yleisessä tietoverkossa kuntalain § 109 mukaisesti.

 

Kuntalaisten hyvinvointia koskevat tavoitteet on jatkossakin koottu erilliseen hyvinvointisuunnitelmaan, joka on laadittu strategian rinnalla ja tulee päätöksentekoon vuoden lopulla. 

 

Lisätietoja antaa Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen, puh. 040 488 6100 ja hallintojohtaja Katja Törrönen, puh. 040 488 6101.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää merkitä strategialuonnoksen tiedoksensa ja pyytää siitä lausunnot kaupungin lautakunnilta, yhteistyötoimikunnalta, vaikuttajaelimiltä, elinkeinojen neuvottelukunnalta ja konserniyhtiöiltään viimeistään 25.11.2025 sekä kuntalaisilta viimeistään 20.11.2025.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

KH 01.12.2025 § 284  

125/00.01.02.00/2025  

 

Kuntalain (410/2015) § 37 mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista.

Kuntastrategiassa huomioidaan kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen, palvelujen järjestäminen ja tuottaminen, kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet, omistajapolitiikka, henkilöstöpolitiikka kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet sekä elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen. Kuntastrategia on kunnan keskeinen ohjausväline, joka linjaa kunnan kehittämisen suuntaa, priorisoi tavoitteita ja ohjaa resurssien käyttöä. Strategia toimii perustana kunnan talousarviolle, taloussuunnitelmalle ja muulle toiminnan suunnittelulle.

 

Kuntastrategia hyväksytään kaupunginvaltuustossa ja se tulee tarkastaa valtuustokausittain. Kuntastrategiassa tulee huomioida kunnan nykytilanne sekä tulevat toimintaympäristön muutokset ja niiden vaikutukset kunnan tehtävien toteuttamiseen.

 

Kokemäen kaupungin voimassa oleva strategia on hyväksytty vuosille 2022-2025. Strategia on eräänlainen pitkän aikavälin suunnitelma ja siksi toimintaympäristön muuttuessa on tarkoituksenmukaista nyt kirkastaa strategian sisältöä päivityksellä vuosille 2026-2029. Strategiassa on määritelty kaupungin visio, arvot sekä painopisteet. Jokaiselle painopisteelle tullaan erikseen määrittelemään alatavoitteet, toimenpiteet, mittaristot ja vastuuhenkilöt.

Kaupungin visio kuvaa kaupungin toivottua tulevaisuuden tilaa ja pitkän aikavälin päämäärää. Arvot luovat pohjan kaupungin päätöksenteolle, toiminnalle ja tavoitteille. Strategiset päämäärät ja painopistealueet konkretisoivat vision ja arvot käytännön toiminnaksi. Kokemäen kaupungin uudessa strategialuonnoksessa kaupungin arvot ovat seuraavat: vastuullinen, osaava ja yhteisöllinen.

 

Strategian painopistealueiksi luonnoksessa esitetään seuraavia:

1. hyvinvoiva koti

2. älykäs maaseutukaupunki

3. rohkea tulevaisuus

4. kestävä talous.

 

Kaupunginhallitus päätti pyytää eri tahoilta lausuntoja ja kommentteja strategiasta. Saadut lausunnot ja kommentit liitteenä. Ensimmäisen hallituskäsittelyn jälkeen ja saadun palautteen perusteella luonnokseen on tehty kaupungin johtoryhmässä korjauksia ja lisäyksiä. Painopistealueiden sisältöä on täsmennetty ja murresanat on uudesta versiosta poistettu. Luonnokseen on lisätty valtuustotasoiset mittarit. Lautakunnat täsmentävät maaliskuun 2026 loppuun mennessä strategiaa omilla toiminnallisilla tavoitteillaan, jotka tukevat kaupungin strategian tavoitteiden saavuttamista. Valtuusto hyväksyy esitetyt toiminnalliset tavoitteet.

 

Painopistealueisiin nivoutuvan kuntalaisten hyvinvoinnin osalta strategia kytkeytyy vahvasti laaja-alaiseen hyvinvointisuunnitelmaan, jota on valmisteltu strategian rinnalla erillisenä asiakirjana. Tästä syystä kuntalaisten hyvinvointiin liittyvät painopistekohtaiset alatavoitteet konkreettisine toimenpiteineen löytyvätkin suoraan hyvinvointisuunnitelmasta.

 

Strategian valmistelussa on huomioitu kaupungin nykytila ja toimintaympäristön muutokset, kuntalaisten hyvinvointi ja osallistumismahdollisuudet, palvelujen järjestämisen ja tuottamisen periaatteet, elinvoiman ja kestävän kehityksen edistäminen sekä henkilöstö- ja omistajapolitiikan linjaukset.


Kuntalain mukaisesti kuntastrategiassa tulee määritellä myös strategian toteutumisen arviointi sekä seuranta. Painopisteiden alatavoitteineen ja toimenpiteineen on tarkoitus toimia samalla kaupungin strategian toiminnallisina tavoitteina, joita seurataan talousarvion toteutumisen yhteydessä. Strategian toteutumista seurataan ja arvioidaan vuosittain osana kaupungin toiminnan ja talouden suunnittelua. Strategia julkaistaan kaupungin verkkosivuilla ja se on saatavilla yleisessä tietoverkossa kuntalain 109 §:n mukaisesti. Strategian jalkauttamisen tueksi laaditaan strategiaan liittyvä viestintäsuunnitelma ja esihenkilöiden työn tueksi valmisteltu materiaalipaketti.

 

Lisätietoja antaa kaupunginjohtaja Teemu Nieminen, p. 040 488 6100 ja

 hallintojohtaja Katja Törrönen, p. 040 488 6101

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. merkitä strategialuonnoksesta saadut lausunnot ja kommentit tiedoksensa;

2. esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan Kokemäki 2035-strategian ja

3. esittää kaupunginvaltuustolle, että tarkemmat toiminnalliset tavoitteet tuodaan kaupunginhallitukselle maaliskuun loppuun mennessä ja edelleen kaupunginvaltuustolle päätettäväksi 11.5.2026 pidettävään valtuuston kokoukseen.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti

1. merkitä strategialuonnoksesta saadut lausunnot ja kommentit tiedoksensa;

2. esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan Kokemäki 2035-strategian ja

3. esittää kaupunginvaltuustolle, että tarkemmat toiminnalliset tavoitteet tuodaan kaupunginhallitukselle maaliskuun loppuun mennessä ja edelleen kaupunginvaltuustolle päätettäväksi 11.5.2026 pidettävään valtuuston kokoukseen.

Lisäksi kaupunginhallitus antaa kaupunginjohtajalle oikeuden tehdä pienimuotoisia korjauksia strategian teksteihin ennen valtuuston kokousta.