Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokemäen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.02.2026/Pykälä 48


 

 

 

Täyttöluvan myöntäminen kahden varhaiskasvatuksen opettajan toimen (vakanssinrot 3102-012 ja 3102-100) vakinaiseen täyttämiseen 1.8.2026 alkaen

 

KH 23.02.2026 § 48  

28/01.01.01.00/2026  

 

Sivistysosaston osastopäällikkö hakee täyttölupia 1.8.2026 alkaen toistaiseksi voimassa oleviin varhaiskasvatuksen opettajan toimiin. Tarve on ja jatkuva eikä tehtävien hoito ei ole yhdistettävissä muihin tehtäviin. Vuoden 2026 talousarvioon on varattuna määräraha tehtävien täyttämiseksi.

 

Toimintakaudella 2025–2026 varhaiskasvatuksen ryhmiä on yhteensä 13, joista esiopetuksen ryhmiä on kolme. Lisäksi kaksi perhepäivähoitajaa työskentelee kotonaan. Varhaiskasvatuksen toiminnallisena muutoksena on ryhmäperhepäiväkotitoiminnan alkaminen 1.8.2026, jolloin kaksi kotona työskentelevää perhepäivähoitajaa siirtyy työskentelemään kaupungintalon tiloihin. Toimintakaudelle 2026–2027 ryhmätarve vähenee yhdellä ja se on otettu huomioon henkilöstön määrää mitoitettaessa.

 

Mikäli syntyvyys ja lasten tuen tarve säilyy nykyisellä tasolla, arvioidaan varhaiskasvatuksen ryhmätarpeen vähenevän edelleen yhdellä ryhmällä vasta vuoden 2030 tietämillä.

 

Varhaiskasvatuslain 37 § mukaan päiväkodissa kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä 35 §:ssä (Päiväkodin henkilöstön mitoitus) tarkoitetusta henkilöstöstä vähintään kahdella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus, josta vähintään puolella varhaiskasvatuksen kelpoisuus. Muilla tulee olla vähintään varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuus. Tämän lain 37 § tulee voimaan 1.1.2030.

 

Edellä mainittu lain edellytys ei nykyisellä henkilöstörakenteella täyty.  Katson, että varhaiskasvatuksen järjestämiseksi varhaiskasvatuslain edellyttämällä tavalla on rekrytoitava kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

 

1. Varhaiskasvatuksen opettajan toimi (3102-012), edellinen työntekijä on irtisanoutunut, ensisijainen sijoituspaikka on Villa Vilinä.

 

2. Varhaiskasvatuksen opettajan toimi (3102-100), edellinen työntekijä  on irtisanoutunut, ensisijainen sijoituspaikka on Villa Vilinä.

 

Hallintosäännön 52 § 7 kohdan mukaan kaupunginhallitus myöntää täyttöluvan vakituisiin ja yli 12 kuukautta kestäviin määräaikaisiin virkoihin/toimiin osastopäällikön hakemuksesta.

 

Lisätietoja antaa Sivistysjohtaja Päivi Vuori, puh. 040 488 6148.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää myöntää täyttöluvan kahden varhaiskasvatuksen opettajan toimen (vakanssinrot 3102-012 ja 3102-100) vakinaiseen täyttämiseen 1.8.2026 alkaen.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.