RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.02.2026/Pykälä 42
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Sähköntoimittajan valinta ajanjaksolle 1.1.2028–31.12.2030
KH 23.02.2026 § 42
140/02.08.00/2025
VENI Energia Oy on Kokemäen kaupungin ja Kokemäen Vesihuolto Oy:n toimesta pyytänyt tarjousta sähkönmyyntisopimuksesta, jossa sovitaan hintamekanismista ja marginaalista.
Hankintaa ei ole jaettu osiin, sillä samanlaatuisten ja samalle aikajaksolle tehtävien hankintojen on katsottu kuuluvan luontevasti samaan hankintakokonaisuuteen.
Hinnan määräytyminen
Sähkön hinta muodostuu myyjän marginaaleista, varttispot-toimituksesta ja hintariskin vähentämiseksi tehtyjen tehopohjaisten hinnankiinnitysten selvityksestä, kantaverkkoyhtiö Fingridin kulloinkin voimassa olevasta tuotannon ja kulutuksen volyymimaksusta sekä Datahubin kulloinkin voimassa olevista käyttöpaikkakohtaisista maksuista.
Hinnankiinnityksiä tehdään teho-osuuksina asiakkaan voimassa olevaa kulutusennustetta vastaan. Sähköenergian kiinnitysten hinnoittelussa käytetään referenssihintana Nasdaq Oslo ASA:n johdannaismarkkinoilla määriteltyjä kuukausi-, kvartaali- ja vuosituotteita (Systeemi ja EPAD).
Määräaikaan mennessä saapuneet tarjoukset
1. Köyliön-Säkylän Sähkö Oy
2. Mind Energy Oy
3. Parikkalan Valo Oy
4. Imatran Seudun Sähkö Oy
5. Helen Oy
6. Vaasan Sähkö Oy
7. Turku Energia Energiaratkaisut
8. Korpelan Energia Oy
Kaikki tarjoajat olivat kelvollisia tarjoamaan.
Kaikki tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia.
Valintaperusteet
Tarjousten valintaperuste oli kokonaistaloudellinen edullisuus ja vertailuperusteena halvin hinta.
Hinnan vertailu tehtiin tarjouspyynnön kohdassa ”Hankinnan kohteen kriteerit” esitetyn mukaisesti, eli vertailussa käytettävä marginaali muodostettiin tarjoushinnoista seuraavasti: Kaupankäyntimarginaali (M, Q, YR) * 1,5 + Varttispot-marginaali. Kaupankäyntimarginaalin tuli olla sama kaikille tuotteille (M, Q, YR).
Kokonaishintapisteet laskettiin vertailumarginaalista tarjouspyynnössä esitetyllä kaavalla (pienin annettu arvo / tarjottu
arvo) *maksimipisteet. Halvin tarjous sai eniten pisteitä.
Edellä mainitut valintaperusteet esitettiin tarjouspyynnössä.
Suositus valittavasta toimittajasta
VENI Energian suositus sähköntoimittajaksi on Köyliön-Säkylän Sähkö Oy sen tarjouksen ollessa edullisin tarjouspyynnössä esitetyt valintaperusteet huomioiden.
Lisätietoja antaa Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen, puh. 040 488 6100.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Kokemäen kaupungin sähköntoimittajaksi VENI Energian suositteleman Köyliön-Säkylän Sähkö Oy:n ajalle 1.1.2028–31.12.2030.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |