Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kokemäen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.02.2026/Pykälä 44


 

 

 

Läsnäolo- ja puheoikeuden myöntäminen hallintojohtajalle kaupunginhallituksen konsernijaoston kokouksissa

 

KH 23.02.2026 § 44  

69/00.00.01.01/2025  

 

Kokemäen kaupungin hallintosäännön 8 § mukaan kaupunginhallituksessa on konsernijaosto, jossa toimivat valtuustoryhmien puheenjohtajat. Varsinaisten jäsenten varajäseninä toimivat em. valtuustoryhmien varapuheenjohtajat. Kaupunginhallituksen konsernijaoston asettaa kaupunginhallitus. Konsernijaoston esittelijänä toimii kaupunginjohtaja ja pöytäkirjanpitäjänä konsernijaoston valitsema viranhaltija.

 

Hallintosäännön 21 § mukaan konsernijaosto

  1. vastaa omistajaohjauksen toteutumisesta ja organisoi konsernijohtamisen ja konsernivalvonnan.
  2. seuraa ja arvioi yhtiöiden tavoitteiden toteutumista ja taloudellisen aseman kehitystä ja tekee niiden perusteella tarvittaessa esityksiä kaupunginhallitukselle.
  3. antaa kaupungin ennakkokannan konserniohjeen edellyttämissä asioissa sekä
  4. käy kaupungin elinvoimaisuuteen, elinkeino- ja maapolitiikkaan liittyviä neuvotteluja ja tekee kaupunginhallitukselle aloitteita näihin liittyvissä asioissa.

 

Kaupunginhallitus on 6.10.2025 § 224 valinnut konsernijaostoon jäsenet ja varajäsenet sekä myöntänyt läsnäolo- ja puheoikeuden kaupunginvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajille. Edelleen kaupunginhallitus on 12.1.2026 § 16 valinnut konsernijaoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikaudeksi 10/2025-5/2026.

 

Lisätietoja antaa Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen, puh. 040 488 6100.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää myöntää hallintojohtajalle läsnäolo- ja puheoikeuden kaupunginhallituksen konsernijaoston kokouksissa.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.