RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 9
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen vuoden 2023 eduskuntavaaleissa
KH 16.01.2023 § 9
284/00.00.00.01/2022
Vaalilain 714/1998 (29.6.2021/649) 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava
1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä
2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin vähintään kolme.
Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Lisäksi sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Vaalilautakunnan jäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.
Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa ta vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.
Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle.
Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 609/1986 4 a §:n mukaan valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa että kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muut johdu.
Viranomaisten ja kaikkien niiden tahojen, joita pyydetään nimeämään ehdokkaita em. tasa-arvolain pykälässä tarkoitettuihin toimielimiin, tulee mahdollisuuksien mukaan ehdottaa sekä naista että miestä jokaista jäsenpaikkaa kohden.
Oikeusministeriön järjestämässä vaaliklinikassa 10.1.2023 korostettiin, että valtuustoryhmien esittäessä edustajia vaalitoimielimiin tulee valittujen henkilöiden antaa suostumuksensa tehtävään ja tiedostaa tehtävän vastuullinen suorittaminen.
Vuoden 2023 eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 22.-28.3.2023 (keskiviikosta tiistaihin) ja ulkomailla 22.-25.3.2023 (keskiviikosta lauantaihin).
Lisätietoja antaa Hallintojohtaja Essi Piirojärvi, puh. 040 488 6101.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää asettaa vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnat vuoden 2023 eduskuntavaaleja varten.
Käsittely Marko Lahtinen poistui kokouksesta pykälän käsittelyn aikana.
Päätös Kaupunginhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.
_____________________
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |