RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 79
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toimen perustaminen 1.8.2023 alkaen
KH 13.03.2023 § 79
8/01.01.01.00/2023
Kokemäen varhaiskasvatusyksikkö Villa Vilinän varhaiskasvatuksen paikat ovat täyttyneet. Tästä syystä Villa Vilinälle on perustettu erillisyksikkö Tulkkilantielle kaupunginviraston rakennukseen. Erillisyksikön toiminta on mahdollistettu tähän mennessä sijaisresurssin avulla. Ei ole näkyvissä, että erillisyksikön tarve olisi poistumassa lähitulevaisuudessa, minkä vuoksi esitetään uusien toimien perustamista toiminnan turvaamiseksi.
Sivistysosaston osastopäällikkö esittää, että perustettava varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toimi voidaan täyttää vakinaisesti 1.8.2023 lukien. Toimen ensisijainen sijoituspaikka on Villa Vilinä.
Hallintosäännön 55 §:n mukaisesti kaupunginhallitus päättää työsopimussyhteisen toimen perustamisesta ja lakkauttamisesta. Edelleen hallintosäännön 52 §:n mukaan kaupunginhallitus myöntää täyttöluvan vakinaisiin tai yli 12 kk kestäviin määräaikaisiin virkoihin/toimiin osastopäällikön hakemuksesta.
Lisätietoja antaa varhaiskasvatuspäällikkö Tarja Kannisto, puh. 040 488 6227.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
1. perustaa uuden varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toimen 1.8.2023 alkaen;
2. myöntää täyttöluvan perustettavan toimen vakinaiseen täyttämiseen 1.8.2023 alkaen.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.
_____________________
Pöytäkirjan tarkastajien nimikirjaimet
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |