RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokemaki-d10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 138
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kokemäen kaupungille osoitettu testamentti
KH 22.05.2023 § 138
55/02.07.02/2023
Kokemäkeläinen Kirsti Törmälä kuoli 2.10.2022. Huhtikuun 1. päivänä 2020 päivätyssä testamentissa Törmälä määrää, että kulujen "jälkeen jäävä varallisuuteni on menevä kuolemani jälkeen Kokemäen kaupungille ohjattavaksi yksinäisten ja syrjäytyneiden joulutervehdyksiin sekä muuhun virkistyskäyttöön."
Talousjohtaja on osallistunut perunkirjoitukseen 15.3.2023. Kaupunki saa testamentilla noin 31 000 euron suuruisen talletuksen.
Kaupungin johtoryhmän ja kaupunginhallituksen iltakoulukeskustelun perusteella testamentilla saatujen varojen kohdentaminen testamentintekijän tahdon mukaisesti toteutuisi parhaiten muiden kuin kaupunkiorganisaation kautta. Kaupungin keskushallinto on ollut yhteydessä Suomen Punaisen Ristin Kokemäen osastoon, Kokemäen seurakuntaan, Kokemäen helluntaiseurakuntaan ja Kaksi kalaa -yhdistykseen. Ne kaikki ovat ilmoittaneet työskentelevänsä yksinäisten ja syrjäytyneiden kanssa ja niillä on asiantuntemusta ja toimivat työskentelytavat, joiden mukaan varat voidaan kohdentaa tarvitsijoille.
Lisätietoja antaa talousjohtaja Tauno Mäkinen, puh. 040 488 6120.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
1. ottaa vastaan Kirsti Törmälän testamenttilahjoituksen;
2. että saadut testamenttivarat jaetaan edelleen seuraavasti:
a. 40 % Kokemäen seurakunta diakoniatyö
b. 30 % SPR Kokemäen osasto
c. 15 % Kokemäen helluntaiseurakunta
d. 15 % Kaksi kalaa -yhdistys
Käsittely Raisa Juutilainen ei ollut paikalla tämän asian käsittelyn aikana (yhteisöjäävi, SPR:n Kokemäen osaston hallituksen varapuheenjohtaja).
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |